perjantaina, maaliskuuta 11, 2011

Hevossanastoa

Eilisessä artikkelissa neuvoimme ex-ravurin myyjiä. Tänään vuorossa on sanasto, jonka avulla hevosen myyjä ja ostajaehdokas voivat kommunikoida keskenään paremmin:

Ainutlaatuinen tilaisuus = Jo viereisessä ilmoituksessa on taatusti parempi
Ajanpuutteen vuoksi = @!#$ mä jaksa sen kaakin kanssa enää
Ei aloittelijoille = Pyskopaattihermoraunio
Eniten tarjoavalle = Ei pienintäkään aavistusta mitä siitä voisi saada
Esteistä kiinnostuneelle rohkea hyppääjä = Veti sähkölangasta läpi kun karkasi laitumelta
Harvinainen suku = Koko sukulinja jo teuraana enkä ihmettele miksi
Helppo kouluttaa = Niin minäkin luulin
Hienot liikkeet = Vain pari EP-merkintää koko raviuralla
Huippuohjastajan silmäterä = Toistakymmentä vuotta sitten
Katseenvangitsija = Ainakin joka kerta kun eläinsuojeluviranomaiset on meillä käyneet
Kengittämätön = Kengät oli ainoa kunnollinen osa sitä kaakkia joten myin ne
Ko HeA = Käynnissä saa kaulan kaarelle jos vetää gramaaneilla tarpeeksi kovaa ja menee vastalaukkaa (kun ei osaa nostaa sitä oikeaa)
Ko HeC = Antaa heilua selässä kiitoravissa pukittamatta
Lievä pölyallergia = Terminaalivaiheen keuhkolaajentuma
Liikennevarma = Kyllä parista onnettomuudesta luulisi jo kaakin oppineen jotain
Lupaava ratsu = Oli niin paska ravurina ettei se ratsuna ainakaan enää pahemmin voi mennä
Löytö = Reilusti alle teurashinnan kun teurastamo ei huolinut lääke- ja dopingjäämien vuoksi
Menetin tallipaikan = Hevonen ei ole koskaan tallissa ollutkaan
Mielenkiintoinen suku = Vahinkovarsa sh/lv, mutta emä kyllä ravannut ihan 65-tasollakin
Muihin hevosiin tottunut = Nähnyt kaukaa naapurin shettiksen
Ollut koko ikänsä samalla omistajalla = Kukaan muu ei ole huolinut
Ollut maalaistalossa koko perheen harrastehevosena = Lojunut hoitamattomana viimeiset 8 vuotta pihatossa sonnivasikoiden kanssa
Osaa laukanvaihdot = Vaihtaa ristilaukkaan heti jos vahingossa nostikin oikein
Osaa väistöt = Jos kiskot ulko-ohjalla kaulan mutkalle liikettä vastaan ja potkit ulkopohkeella tarpeeksi niin kyllä se lapa edellà jyrää ihan kiitettävästi
Osaavan kouluttama = Pari vuotta tunneilla käynyt naapurintyttö sai sen jopa laukkaamaan kun tarpeeksi potki
Osaavissa käsissä kehityskelpoinen = Osaava eläinlääkäri kyllä lääkitsee pahimmat lannehalvauksen oireet piiloon
Paras tarjous = Hoidan kuljetuksen kunhan viette pois
Peruskoulutettu = Potkimalla kaasu ja kiskomalla jarru, kääntyykin silloin kun ei vie
Puoliksi peruskoulutettu = Jäi kesken, koska keinot loppuivat ja viisastuin
Re 100cm = Irtohyppäsi kerran vanhoista öljytynnyreistä ja homeisesta laudasta kyhätyn 85cm pystyn mutta se lasketaan metriksi koska kaviot meni hypyssä ainaskin metrin korkeudelta
Re 80cm = Hyppää kiitoravissa pieniä ristikoita (pudottaa tai kieltää puolet)
Selväpäinen = Ainakin siihen asti että raviajan rauhoittavien jäämät katoavat elimistöstä
Sopii aloittelijalle = Vähääkään osaavampi ei huolisi sitä edes maksusta
Superkiltti = Kyllä sille perkeleelle on meillä vitsa väännetty
Toista samanlaista et helposti löydä = Sanoi Eerikäinen kun meillä kävi
Täysin terve ja eläinlääkärin tarkastama = Parin kossupaukun jälkeen isoisän sotakaveri - entisaikoina tunnettu lehmäpuoskari - totesi ettei se katkennut etujalan jänne sen enempää haittaa kuin se kintereen irtopalakaan
Vain hyvään kotiin = Täytyy tosiaan olla aika eläinrakas jos tämän huolii
Vain vähän ajettu = Koska jalat ei kestäne
Varusteineen = Vanha kaviokoukku, homeinen nylonriimu ja satasen paikkeilla maksanut vinkuintialainen paskasatula ravitallin komerosta
Vähän ratsastettu = Käyty kerran selässä kaakkia riimusta taluttaen
Yhä hiittikunnossa = Mutta radoille elinikäinen kilpailukielto (toivottavasti et katsonut eilen kymppiuutisia…)


Lähde: Hevostalli.netin asiantuntijat

torstaina, maaliskuuta 10, 2011

Näin saat ex-ravurilämppäristä hyvän hinnan

Nyt korvat hörölle, kaikki ex-ravurien omistajat, jotka haluatte eroon peitsaavista, pää pystyssä kaahottavista lemmikeistänne. Hevostalli.netin asiantuntijaraati on tehnyt kattavan listan asioista, jotka kannattaa huomioida hevosta myytäessä (niin myyntikuviin kuin koeratsastukseenkin), jotta saa varmasti omansa takaisin ja vielä nollan tai pari perään:

Esivalmistelut
Ennen myynti-ilmoituksen julkaisemista poista kaikki hevosesta otetut epämääräiset kuvat (kuten raveissa kuvatut tai muut ajokuvat sekä sänkipeltokuvat) irc-galleriasta, kuvasivuilta ja muualta netistä. Tsekkaa myös Sukuposti.net ja lähetä sinne edustava kuva vanhojen tilalle.

Mikäli hevonen on hoikka tai "normaalissa kunnossa", syötä sitä reilummin, jolloin voit markkinoida sitä "raamikkaana" ja "lihaksikkaana".

Myynti-ilmoituksen laatiminen
Älä mainitse myynti-ilmoituksessa, että hevonen on lv, vaan esimerkiksi "ratsuruuna" tai "estetykki".

"Kadota" hevosen paperit tai myy se paperittomana tilastopuokkina tai virontuontina.

Jos hevonen sattuu olemaan kimo, kerro että se on orlov-sukuinen tai connemara-tyyppinen. Nykynuoret eivät tiedä, mikä on orlov, mutta se kuulostaa hienolta.

Myyntikuvat
Pese hevonen kiiltäväksi ja leikkaa sekä nypi sille siisti ratsuharja. Pue hevoselle merkkivarusteet (jos et omista, lainaa muilta).

Laita kuviin nivelkuolaimet (tai "kouluratsulle" kanget), mutta älä misään nimessä käytä esim. olympioita tai muita norsujarruja. Estehevoselle kannattaa laittaa meksikolainen turparemmi.

Kun haluat kehua hevosen koulutustasoa, ota kuvia, joissa hevosella on koulusatula (ei vinkuintialainen!), pue ratsastajalle kisavaatteet ja asettele kentälle muutama kouluaita (älä missään nimessä kuvaa kouluratsastusta esim. sänkipellolla). Koulukuvissa käytä valkoista huopaa, mutta myös tummanruskea, harmaa ja musta huopa antavat pro-vaikutelman.

Kun haluat tuoda esille hevosen kapasiteettia esteratsuna, pystytä kentälle näyttäviä 130 - 150 cm korkuisia esteitä, joiden välistä hevonen voi liikkua kuvaushetkellä, ja esteet luonnollisesti tulevat kuvaan. Näyttävät muurit, okserit, sarjat ja muu rekvisiitta (kuten koristekasvit) ovat plussaa. Jos hevonen kykenee hyppäämään esim. 50-senttisen esteen yli, kuvaa tämä, ja rajaa kuvankäsittelyohjelmalla kuvan alareunasta osa pois, jotta lopullista kuvaa katsoessa ei voi nähdä, kuinka korkea este todellisuudessa on.

Pintelien tai suojien on ehdottomasti oltava sävy sävyyn satulahuovan kanssa. Käytä kouluratsuksi myytävällä hevosella samanlaisia pinteleitä joka jalassa. Jos kauppaat hevosta estetykiksi, pue sille pro-supercombi-merkkisuojat, joiden alla voi olla lampaankarvapehmusteet. "Estehevoselle" voi myös pukea rintaremmimartingaalin ja etujalkoihin putsit; satulan alla kannattaa käyttää lampaankarvaromaania. Korvahupun ja satulahuovan tulee olla samaa sävyä. Estekuvissa satulahuopa voi olla tummansininen, tummanruskea, harmaa, viininpunainen tai musta (ei siis valkoinen). Huovassa voi olla jokin logo tai siisti ruutukuvio, mutta pääasia on, että huopa sopii hevosen väriin.

Älä käytä satulahuovassa, riimussa, riimunnarussa tai muissakaan varusteissa "kausivärejä" kuten pinkkiä, limeä tai oranssia, koska ne antavat harrastelijamaisen vaikutuksen.

Kun kuvaat hevosta, laita sen selkään ammattilainen, joka saa hevosen liikkumaan mahdollisimman oikeinpäin. Pyri kuvaan, jossa hevonen näyttää mahdollisimman puoliveriseltä (liikkuu pyöreänä ja etuosa kevyenä).
Ota paljon kuvia, ja valitse niistä edustavimmat, ja myynti-ilmoitukseen vain yksi kuva.

Valokuvissa hoikalla (ja mielellään kauniillakin) ratsastajalla tulee olla siistit merkkivaatteet, hiukset kiinni (mieluiten nutturalla) ja tietysti saappaat ja kannukset. Jos ratsastajalla ei ole kuvissa kypärää, myynti-ilmoituksen bongaajat linkittävät ilmoitusta hevostalli.nettiin ja muille keskustelupalstoille, jolloin saat ilmaista mainosta.

Niksipirkka
Jos osaat käyttää Photoshoppia, voit kuvata hevosta myös kärryjen edessä sahattuasi sen kaulan pyöreäksi. Poista sitten kuvasta kärryt ja valjaat, liitä ratsastaja hevosen selkään, ratsukko kilparadalle ja taustalle yleisöä.

Sissimarkkinointia
Kirjoita hevostalli.netin keskustelupalstoille viestejä, kuten "Onko tämä lv vai pv, ja mitä tuosta tarjoaisitte?" (linkitä myynti-ilmoitukseen). Vastaa sitten eri nimimerkillä, että "taitaa olla lv, mutta aika hieno", ja sitten vielä eri nimimerkillä "Luulin kyllä pv:ksi, onko muka lv?".

Koeratsastus
Muistathan piilottaa kaikki ravivarusteet ennen ostajaehdokkaan saapumista! Lainaa tarvittaessa satuloita satulahuoneeseen. Pukeudu itse ratsastushousuihin ja merkkivaatteisiin ja pue myös hevonen asianmukaisesti (kuten myyntikuviin).

Kun ostajaehdokas tulee koeratsastamaan hevosta ja hevonen ei tietenkään toimi aivan lupausten ja odotusten mukaisesti, kerro hänelle, että hevonen aina testaa vierasta ratsastajaa. Kehu ratsastajaa, kuinka hän saa hevosen kulkemaan kauniisti muodossa - "kukaan muu ei ole saanut sitä liikkumaan noin kauniisti"!

Viimeinen keino
Jos hevonen ei tästä kaikesta huolimatta käy kaupaksi, mainosta "myyntiin tai monttuun"-periaatteella. Laita Facebookiin kiertoviesti, jossa täydellinen hevosparka pistetään koukkuun, ellei sille löydy pelastajaa viikon kuluessa.

Tulosta