torstaina, joulukuuta 01, 2011

Ratsastus on yhtä vaarallista kuin huumeet


Huumeiden väärinkäyttöä Iso-Britanniassa tutkinut professori David Nutt väittää, että ekstaasi on yhtä vaarallista kuin ratsastus.

Näin varmasti onkin. Huumeiden käyttöön johtavan porttiteorian mukaan lapsuuden lauantaipussi vaihtuu nuoruudessa perjantaipulloon ja ennen pitkää mietojen huumausaineiden kautta ekstaasiin ja lopulta heroiiniin.

Ratsastusharrastus etenee samalla tavoin: lapsena käydään ensin talutusratsastuksessa silloin tällöin, myöhemmin tunneilla kerran viikossa vähän isommilla poneilla. Ratsastusta harrastetaan yhä isommilla ja vaarallisemmilla hevosilla, kuten kenttähevosilla, ja niiden kanssa otetaan yhä suurempia riskejä. Esteiden korkeus kasvaa, kouluohjelmat monimutkaistuvat. Lopulta voi sattua vakava onnettomuus.

Kuten huumeiden käyttö, myös ratsastus voi johtaa kuolemaan. Kaikki huumeidenkäyttäjät ja ratsastajat eivät kuitenkaan kuole, vaikka elävätkin hyvin riskialttiisti. Elämänlaatu kuitenkin heikkenee molemmilla ryhmillä ja rahaa palaa uskomattomat määrät. Yhteiskunta joutuu huolehtimaan itse aiheutettujen haittojen korjaamisesta, hoidoista ja tukemisesta.

Huumausainerikoksista ja niiden rangaistuksista säädetään rikoslaissa. Sen mukaan rangaistavia tekoja ovat mm. huumausaineiden laiton hallussapito, käyttö, maahantuonti, kuljetus, valmistus, myynti tai muu levitys. Myös hampun, kookapensaan ja oopiumiunikon kasvatus huumausaineeksi on rangaistavaa. Professori David Nuttin mukaan ratsastus on yhtä vaarallista kuin ekstaasin käyttö, sillä molemmat johtavat kuolemaan yhtä usein. Nutt kysyykin, miksi yhteiskunta ei siedä huumeiden käyttöä, mutta sietää muut, potentiaalisesti vaaralliset aktiviteetit.

Tämän tiedon valossa ratsastus tuleekin kieltää. Hevosten hallussapito on tehtävä laittomaksi, samoin niiden käyttö, maahantuonti, kuljetus, kasvatus, myynti ja vuokraus. Myös pienten ponien kasvatus ratsuksi olisi rangaistavaa. 

Kypärät ja turvaliivit eivät riitä suojaamaan ratsastajia. Ainoa keino estää ratsastukseen liittyvät onnettomuudet on täydellinen ratsastamattomuus. Turvallisuus ennen kaikkea.

Tulosta