Yhteenvetona viime aikoina tiedotusvälineiden ja myös hevostalli.netin keskustelupalstoilla käydystä väittelystä voimme virallisesti todeta, että ravit ovat eläinrääkkäystä ja niissä kuolleita hevosia roikotetaan jaloista. Olemme aina olleet tätä mieltä, mutta vihdoinkin saamme väitteelle tukea. Nyt on kai lakattava käymästä raveissa.
Miksi ravit ovat eläinrääkkäystä? Tässä perustelut:
1. Ravureita piestään koko ajan.
2. Ravurit joutuvat perheiden elättäjiksi (sehän on isien tehtävä!)
3. Raveissa hevoset eivät saa kirmata luonnossa.
4. Ravi on luonnoton liike ja askellaji.
5. Ravurit on ahdettu täyteen dopingia.
6. Ravurit huumataan.
7. Ravurit juoksevat tai kuolevat.
8. Ravurien lihakset eivät kehity, toisin kuin kouluratsujen.
9. Ravurit ovat samassa asemassa kuin härät Espanjan härkätaisteluissa.
10. Ravureita lyödään erilaisilla esineillä.
11. Ravureita kidutetaan piikkilangan avulla.
12. Ravurit saavat raipasta lautasille.
13. Ravurit ennemmin kävelisivät tai laukkaisivat, mutta ne pakotetaan ravaamaan.
14. Ravit järjestetään aina helteessä.
15. Ravi-ihmiset lahjovat eläinlääkäreitä.
16. Ravurien suuta revitään.
17. Ravurit on peloteltu säikyiksi.
18. Ravirata on väärän muotoinen.
19. Ravurit kasvatetaan kiduttamalla.
20. Ravureita kuskataan ahtaissa vaunuissa.
21. Ravimaailmassa on oikea mafia.
22. Ravurien omistajat ovat juntteja.
23. Ravureille ei huudeta että "hop hop hop".
24. Raveissa voi rikastua (joku muu kuin minä).
25. Ravien tulokset on etukäteen sovittu.
Tässä siis alkuun perusteluita. Enempää en jaksa kirjoittaa. Terkuin GULU-GULU Naislaatikosta, joka muuten sijaitsee ravitallilla (olenko minäkin uhri?).
Niin juu aivan näinhän se asia oli....
VastaaPoista1. Ravureita ei todellakaan piestä!
Poista2. Ravurit eivät joudu perheiden elättäjiksi, ne juoksevat ravirataa pitkin, sillä ravureiden rotu on jalostettu kovaan ravaamiseen ja sillä sattuu tuottamaan rahaa!
3. Raveissa hevoset pääsevät ravaamaan niin kovaa kuin ikinä pystyvät. Ravureiden rodulle se on täysin luonnollista.
4. Ravi on hevoselle yksi luonnollinen liike, niin kuin käynti ja laukka. Villihevosetkin osaavat ravata!
5. Ravureille ei anneta dopingia, sillä ravurit tarkastetaan ennen radalle pääsyä.
6. Ravureita ei huumata, sillä huumatutu hevoset eivät pääse radalle tarkastuksesta.
7. Ravureiden rodule on täysin luonnollista kovaa ravaaminen.Ne hevoset jotka eivät jostain syystä pärjää raveissä myydään ratsuiksi. Tiedät itse vanhan suomenhevosravurin, joka toimi ratsastuskoululla kouluratsuna. Hevonen hyppäsi esteitäkin. Yksi loistava esimerkki ex- ravusrista on Futura!
8. Ravureiden lihakset ovat vahvat, sillä kovaa ravaaminen vahvistaa hevosen lihaksia.
9. Ravurit ovat hyvissä olosuhteissa omistajiensa tallissa.
10. Ravureita ei lyödä, sillä hevonen saa jokaisesta lyönnistä trauman ja liika traumainen hevonen tressaantuu ja laukkaa ravien aikana pienestäkin muutoksesta mitä ympärillä tapahtuu.
11. Ravureita ei kiduteta piikkilangan avulla, sillä se on laitonta.
12. Ravureita ei hakata/piiskata raipalla vaan ikäänkuin taputetaan, jos vauhti alkaa hidastua. Ravurit eivät ole siitä moksiskaan sillä rodun jalostuksessa on nimenomaan ravaamisen taito ja hevonen ravaa automaattisesti.
13. Ravurit on koulutettu jo rodun jalostuksessa ravaamaan ja siksi ravurilla on lähes mahdotonta ratsastaessa nostaa laukkaa. Raivn kautta ajamalla ja ajamalla holtiiioman ravin kautta, voi hevosen saada laukkaamaan.
14. Ravit järjestetään säässä kuin säässä. Aurinko voi paistaa, voi olla pakkasta, voi sataa lunta enemmän kuin koskaan.
15. Ravi-ihmiset tekevät parhaansa hevosen hyvinvoinnin puolesta. He eivät lahjo eläinlääkäreitä siitä, että he auttavat hevosiaan parantumaan.
16. Raveissa ei ole yhtä kovaa tuntumaa, kuin ratsastaessa. Hevosen suupieliä ei edes pitäisi kunnolla tunteakkaan.
17. Ravureita ei peloiteta säikyiksi, sillä ravaamisesta ei tulisi mitään jos hevonen säikkyisi koko ajan ympärillä tapahtuvia asioita ja nostaisi koko ajan laukalle.
18. Millä perusteella ravirata on muka väärän muotoinen !!?
19. Ravurit kasvatetaan hyvin ja hellävaraisesti. Niitä ei missään nimessä kiduteta.
20. Ravureita kuskataan saman kokoisissa trailereissä, kuin muitakin hevosia.
21. Millä perusteella ravimaailmassa on mafia!!?
22. Ravurien omistajat eivät ole juntteja. Taidat itse olla juntti, sillä keksit tälläisiä perättömiä valheita, että hevosilla olisi huono olla ja niistä ei olisi mihinkäään! Et varmastikaan osaa käsitellä hevosia!
23. Oletko joku raviasian tuntia. Mistä sinä tiedät mitä niille sanotaan !!?
24. Raveissa voi rikastua, ja hevosten omistajat kiittävät hevosia uskollisuudesta ja siitä, että ovat eläneet omistajansa rinnalla.
25. Tuloksia ei voi sopai etukäteen, sillä hevonen voi yht'äkkiä kiihdyyttä nollasta sataan ja tulokset muttuvat koko ajan.
höpö höpö,,että viitsis puhua kun ette näköjään ees ymmärrä tästä lajista mitään..ravihevosia hoidetaan ja vaalitaan kuin pikkulapsia.+terveyttä ym,ym koko ajan mitä hevonen on lajissa mukana,se ei koskaan heitteillä eikä missään hunginnolla...!
PoistaJuuri noinhan se asia on! Ravureita kohdellaan todella törkeästi verrattuna ratsuihin!! Turha edes väittää muuta.
VastaaPoistaTeillä on ihan kiva pikku blogi tässä, ja olisi todella harmillista, jos sille sattuisi jotain...
VastaaPoistaRavimafiaa ei ole olemassa. Kaikki toimii laillisesti juuri niin kuin pitääkin. Ymmärrättekö? Ravimafiasta ei varmastikaan tarvitse kirjoittaa enää...
Kuules nyt I.S. Pökäleen toimitus on uransa aikana tottunut ottamaan vastaan ystävällismielisiä uhkailuja ja varoituksia, joten tuommoinen ei tunnu missään. Ette te kuitenkaan pysty poistamaan tätä plokia, koska teillä ei ole pääkäyttäjän tunnusta ja salasanaa. Hehheh :)
VastaaPoistaTuntuisi että olet täysi urpo; ploki ei ole sana, vaan blogi.
PoistaKissa vieköön. Kai tää on oikeesti vitsi.. eihän kukaan tällasta kirjota kuin närkästyttääkseen muita ihmisiä :D
VastaaPoistaHitto miten repeilin noille perusteluille. "ravureilla ei ole lihaksia, ravurit kasvatetaan kiduttamalla, ravurit ovat säikkyjä tms.,..." Enemmän olen kyllä säikkyjä ratsuja nähnyt kuin ravureita :D
No lähinnä huvittavaa luettavaahan tämä oli. Saipahan ainakin päivän naurut xD
1. Ravureita piestään koko ajan.
VastaaPoista-Ihanko omin pikkusilmin olet todistanut tällaista kohtelua :D
2. Ravurit joutuvat perheiden elättäjiksi (sehän on isien tehtävä!)
-Harvat ravurit elättävät edes itseään saati sitten koko perhettä.. useimmille ne ovat harrastus.
3. Raveissa hevoset eivät saa kirmata luonnossa.
-Eipä ne ratsastuskentälläkään hirveesti taija luonnossa kirmata. Kuten ei mikään vankeudessa elävä hevonen. Korkeintaan laitumilla kirmaavat.
4. Ravi on luonnoton liike ja askellaji.
-Ihanko itse keksit tuon ^^. Kyllä se ravi on ihan luonnollinen askellaji hevoselle, ukn se sen opettamatta osaa.
5. Ravurit on ahdettu täyteen
dopingia.
-Raviurheilussakin doping on kielletty.
6. Ravurit huumataan.
-Niin millä? Tungetaan hammppu piippu huulien väliin.. syötetään diapameja?? oisko muita hyviä visioita?
7. Ravurit juoksevat tai kuolevat.
-Ravurit juoksevat tai siirtyvät ratsuiksi, siitokseen, harrastehevosiksi, opetushevosiksi, ajasta ikuisuuteen. Kuten moni ratsukin.
8. Ravurien lihakset eivät kehity, toisin kuin kouluratsujen.
-Aivan. Ravureilla ei kehity samat lihakset kuin kouluratsuilla. Mutta mene toki katsomaan ravureita ja tule sitten kertomaan oliko lihaksia vai ei.
9. Ravurit ovat samassa asemassa kuin härät Espanjan härkätaisteluissa.
-Jaaa...millähän tavoin?
10. Ravureita lyödään erilaisilla esineillä.
-Hmm.. niin millä? kenties maljakoilla, vai tarkoitatko sittenkin ehkä kumisaapasta? hyvä vitsi.
11. Ravureita kidutetaan piikkilangan avulla.
-Juu juu..kerro heti missä oot semmosta nähny. Ei kannata täällä inistä,ilmota sey:lle
12. Ravurit saavat raipasta lautasille.
-Aivan, kuten ratsutkin.
13. Ravurit ennemmin kävelisivät tai laukkaisivat, mutta ne
pakotetaan ravaamaan.
-Ihanko heppa tuon itse kuiskasi korvaasi? Ravi on ravureille luonnollinen askellaji ja helpompi kuin laukka. Joku saattaa tietysti mieluummin kävellä, eikä sitä juoksemaan silloin pakoteta.
14. Ravit järjestetään aina helteessä.
-Millaset helteet oli 14.03. vermossa tai seuraavana päivänä kouvolassa, entäpä tänään Lahdessa?
15. Ravi-ihmiset lahjovat eläinlääkäreitä.
-Juu juu...se on hyvä että on vilkas mielikuvitus :)
16. Ravurien suuta revitään.
-Luultavasti vähemmän kuitenkin kuin alkeistunneilla kentää kiertävien ponien suita.
17. Ravurit on peloteltu säikyiksi.
-Niin niin. harvinaisen rauhallisia olleet nuo puolen tuhatta ravuria joiden kanssa olen ollut tekemisissä :D
18. Ravirata on väärän muotoinen.
-Minkä muotoinen sen sitten pitäisi olla? esitä nyt hyvä ihminen vähän perustelujakin.
19. Ravurit kasvatetaan kiduttamalla.
-Mikähän perustelu tähän löytyy? Helppo on ladella syytöksiä ilman perusteluita..tottahantoki.
20. Ravureita kuskataan ahtaissa vaunuissa.
-Niin missä vaunuissa? Samanlaisissa vinkoissa ja rekoissa niitä kuljetetaan kuin arvon ratsujakin.
21. Ravimaailmassa on oikea mafia.
-Real mafia :D Taisit polttaa vähän liikaa basifikaa.
22. Ravurien omistajat ovat juntteja.
-Ja? Entä sitten vaikka osa ravurien omistajista olisikin juntteja?
23. Ravureille ei huudeta että "hop hop hop".
-Öö.. ja millekkä sitten huudetaan että "hop hop hop"? Juu ei ainakaan ravureille, eikä myöskään ratsuille.
24. Raveissa voi rikastua (joku muu kuin minä).
-Hyvät sille joka rikastuu :) oma henkilökohtanen helvettis että et osaa pelata.
25. Ravien tulokset on etukäteen sovittu.
-Joo kuten estekisoissakin pudotusten, kieltojen ja tippumisten määrä..hekohee. Se on kyllä hiton helppo sopia etukäteen että joku hevonen hyppää juuri kaksi metriä ennen maalia laukalle.. todella näppärää :D
LOPETTAKAA TUOLLAINEN NAURETTAVA PASKAN PUHUMINENN MITÄ HELVETIN JÄRKEÄ ON VALEHDELLA KUN SITTEN JOTKUT TIETÄMÄTTÖMÄT TYPERYKSET USKOVAT TOTA SOOPAA!
VastaaPoistaTuota ei tarvitse ottaa vakavasti...
VastaaPoistaVoi elämä minkälaista paskaa täällä puhutaan ! Ravurit saa raipasta lautasille. Mihin niitä sieltä kärryistä pitäs alkaa huitoa? Turpaanko sitä huiskaa pitäs ? Samalla tavalla ne ratsutki saa siitä raipasta iskuja ! Ja ne saa myös kuule lavalle, kun niille ratsastajille ei tunnu riittävän että hepparaukan perseen hakkaa tunnottomaks ! Täällä sivulla puhutaan täyttä paskaa ! Ite omistan ex-ravurin, ja tosi hyvin oli hoidettu sillon ku ostettiin, taitava heppa, eikä sitä oltu hakattu ! Ravureita ei yleensä tapeta raviuran loputtua. Ne yleensä myydään harrastelioille, ratsuks tai ravuriks. Ja jos hepo on liian vanha siihen, se myydään käpöttely hepoks ! Jos ette raveista paskaakaan tiiä, nii turhaan tuommosia valheita tietämättömille ihmisille alatte syöttää ! Ratsuja kiskotaan suusta ihan samalla tavalla ja raipalla mätkitään perseelle ja lavalle ! Ravurit juoksee yleensä paljon mieluummin ravia, kun laukkaa. Ravurithan on jo varsana opetettu kärryille ravaamaan, joten ne ravaa yleensä omasta tahdosta ! Eihän tässä oo mitään järkeä valehella tietämättömille !
VastaaPoistaTäytyy myöntää, että jotkut ravivarusteet menee liiallisuuksiin, mutta joskus joku varuste mikä aiheuttaa hevoselle tuskaa, voi pelastaa hevosen hengen ! Esim: Pullareilla käytetään yleensä kielisidettä (en tiiä satuttaako heppaa, ei oo pullarii sattunu kohalle) ja eikös niillä oo joskus se kielenkääntäjäki suussa, siis jos se ne heppaa satuttaa nii ne ainaki voi pelastaa pullarin hengen !
VastaaPoistaEläinlääkäreitäkään tuskin lahjotaan! Kun tuolla oli niitä "ravurin rääkkäyksessä" käytettäviä varusteita, nii melkein kuolin naurusta kun lueskelin niitä. Niin, siis jos et edes varusteiden oikeita nimiä tiiä, nii miks sie meet valehtelemaan! Kantsis eka ottaa hiukan selvää asioista ennenku paskaa alkaa puhua netissä vieläpä. Tässä sinulle hiukan oikeaa tietoa "ravurien rääkkäys" varusteista: Kielenkääntäjä ei satuta hevosta! Se pitää hevosen kielen alhaalla, ettei se työnnä sitä pullatessaan kurkkuun ja tukehdu siihen, eli se voi pelastaa hevosen hengen! (tyhmä!) Nk. Vääntävitkutin, on jenkkirauta oikealta nimeltään, eikä sekään vahingoita heppaa. Se auttaa kovasuisen hevosen hallitsemisessa. Eipä juosta tiiliseiniin kun saa edes jotain tolkkua polluskaan. Nk. Sähköjohtimet, on tavalliset superlopallot, eli hötskät ja ne laitetaan hevosen korviin ja ne voi sitten loppusuoralla vetästä pois, jolloin hevonen (yleensä) juoksee innokkaammin. Yläleuankohottajan nimi oli ihme kyllä oikein, mutta sen tehtävä meni päin persettä! Sen tehtävänä on kuolainkammoiset varsat saada juoksemaan ilman pelkoa, kun kuolaimet ei koske varsan huuliin, jolloin se ei pelkää. Se sinun v-rautasi, eli "vahingoittamisrauta" meni päin vittua! Ensinnäkin, se on myös yläleuankohottaja. Ja loppuhuipennus: Se on kumia. Ja se suunrepijä on suomessa kielletty. Siinä sinulle hiukan ravivaruste teoriaa. Toivottavasti nyt tajuat että kannattaa muuttaa hiukan joidenkin varusteiden nimiä ja infoa´, ota oppia tietävämmiltä. Että tälläistä tällä kertaa! :D
VastaaPoistaOmpa ahdasmielistä poukkaa, ettekö te tajua sarkasmia?
VastaaPoistaRatsut on paljon säikympiä ja usein niitä kohdellaan paljon huonomminkin kui ravureita :D
VastaaPoistaJos ravi-ihminen haluaa hevosensa jotain voittavankin, hän kasvattaa ja treenaa hevosen työllä, sitä ei ole tarkoitus saada mitään pelkäämään, ja hyvin kasvatetut hevoset juoksevat paljon paremmin kuin hermorauniot.
Tällästä soopaa ei kannata uskoa, paljon mieluummin tekis tällästä ratsastuskoulujen tuntsareista, niitä oikeasti rääkätään. :P
1. Ravureita piestään koko ajan.
VastaaPoista- Joo siis todellaki. Ratsuja käsitellään aina kuin kukkaa kämmenellä.
2. Ravurit joutuvat perheiden elättäjiksi (sehän on isien tehtävä!)
- Joo just kävi ruuna hakemassa automaatilta viime raveissa tienaamansa 500€, ku emäntä ei jaksanu lähteä. Mitähän tuo ruunaraukka nyt syö.
3. Raveissa hevoset eivät saa kirmata luonnossa.
- Niin koska raviradat ja -tallit on istutettu globaalisti suurien ihmismassojen keskelle. Ratsutalleilla ei onneksi käy edes paljon ihmisiä häiritsemässä näitä kultaakin kalliimpia luonnonkappaleita.
4. Ravi on luonnoton liike ja askellaji.
- Joo siis mehän ollaan itse se keksitty. Ei nuo meidänkään konit muuten ravais, mutta kun pakotetaan.
5. Ravurit on ahdettu täyteen dopingia.
- Aivan aivan. Siis kaikki mahdolliset tökötit mitä löytyy. Onneksi raveissa ei kukaan ole vielä niitä testannu, muuten vois käydä köpelösti.
6. Ravurit huumataan.
- Aivan kaikkea löytyy. Mehän ollaan kunnon huumediilereitä me ravi-ihmiset.
7. Ravurit juoksevat tai kuolevat.
- Olet niin oikeassa. Tai sitten ne pakotetaan juoksemaan niin lujaa että kuolevat jo siihen juoksemiseen. Julmaa..
8. Ravurien lihakset eivät kehity, toisin kuin kouluratsujen.
- Niin sehän ois aika kumma juttu, jos reenamalla tulis vielä jotain lihaksia.
9. Ravurit ovat samassa asemassa kuin härät Espanjan härkätaisteluissa.
- Juu meilläki aina puskevat ku näkevät punaista.
10. Ravureita lyödään erilaisilla esineillä.
- Meiltä löytyy ihan oma kaappi täynnä eri esineitä millä hakata niitä. Tule tänne, niin voin testata niitä myös sinuun :)
11. Ravureita kidutetaan piikkilangan avulla.
- Kiedon aina hevosten ympäri piikkilankaa ja kiristän. Ollaan myös kehitelty piikkilangasta erilaisia esineitä millä hakata hevosia, jotta juoksevat ja ihan muuten vain jos kiinnostaa.
12. Ravurit saavat raipasta lautasille.
- Ei ei ei. Ei se niin mene, ku me ihan oikeasti vedellään sieltä kärryiltä niitä päähän, niinku te ratsuihmiset teette seljästä.
13. Ravurit ennemmin kävelisivät tai laukkaisivat, mutta ne pakotetaan ravaamaan.
- Ei se todellakaan ole ravihevoselle luonnollinen askellaji ja ei sitä ole vuosisatoja jalostettu.
14. Ravit järjestetään aina helteessä.
- Niin me ollaan Jumalia, voidaan ihan ite päättää sää kulloisellekkin päivälle. Siksi teilläkin ratsastuskisoissa on joskus todella ikävät säät.
15. Ravi-ihmiset lahjovat eläinlääkäreitä.
- Ainaki joka toista.
16. Ravurien suuta revitään.
- Joo varsinki jos prkleet ei juokse.
17. Ravurit on peloteltu säikyiksi.
- Piikkilangoilla ja muilla salaisilla aseilla. Huumeilla tietysti suuri osa asiaan. Meinaan hallusinations...
18. Ravirata on väärän muotoinen.
- Olen niin oikeassa, siitä puuttuu kulmat.
19. Ravurit kasvatetaan kiduttamalla.
- Pienestä asti pieksetään hengiltä. En jaksaisi edes kertoa mitä kaikkea niille tehdään.
20. Ravureita kuskataan ahtaissa vaunuissa.
- Niin tai sullotaan monta hevosta kuorma-autoon. Mietihän sitä.
21. Ravimaailmassa on oikea mafia.
- Hyss! Se on salainen!!
22. Ravurien omistajat ovat juntteja.
- No eihän olla. Meilläkin on stubbenin satula ja hienot ratsastushousut.
23. Ravureille ei huudeta että "hop hop hop".
- Kuka sulle niin kertoa. Niille huudetaan kuules vähän vaikka mitä ja jos huutaminen ei auta niin luojalle kiitos, meillä on se salainen asekaappi.
24. Raveissa voi rikastua (joku muu kuin minä).
- Ai vitsi ku ollaan kaikki niin rikkaita. Sinua ottaa ihan selvästi aivoon! Pah.
25. Ravien tulokset on etukäteen sovittu.
- Onko joku väittäny joskus sulle jotain muuta?!
Voi, kuinka viisasta. Olet luojan lahja maailmalle!
Voi perse mitä paskaa :D Sun V-rautas, eli vahingoittamisrauta on kuule yläleuankohottaja, ja loppuhuipennus: Se on kumia. Että vääntövitkutinki löyty? Herranjumala, nimikin on ihan oikein :>
VastaaPoistaJoo tällaset paskasivut pois netistä, perse ku ihmiset ei mitään tiedäkään raveista. Jos ravit on teistä eläinrääkkäystä, nii menkää itkemään SEY:lle.
Vittu hajosin ku luin teidän pikku tekstejänne :D
Taas joku tietämätöm talipallo höpöttämässä jonnin joutavia :) kannattais ehkä ottaa enempi asioista selvää...
VastaaPoistaJa yhtälailla molemmin puolin niitä elikoita hoidetaan joko hyvin tai huonosti,ja siltä väliltäkin.Eli ääripäitä löytyy.
Itse en ole nähnyt kisoissa huonoa kohtelua raviradoilla,ja liiasta piiskan käytöstä saa sakotkin ja kumminkin hevoset tarkistetaan ennen lähtöä ja seurataan sen aikana.Eläinlääkäri kutsuu ep:t luokseen a tarvittaessa kieltää kilpailemisen.Lue lisää ravikilpailu säännöistä http://www.hippos.fi/hippos/raviurheilu/ravikilpailusaannot/index.php ...
Piiskankäytöstä ja suusta repimisestä sen verran että ratsupuolella (sen kylkien potkimisen lisäksi) sitä näkee enemmän.
Mut loppujen lopuksi huomaa että kirjoittaja taitaa olla joku 12-vee ja täysin tietämätön asioista,hauskaa oli:D
1. Ravureita piestään koko ajan.
VastaaPoista- Riippuu ihan kasvattajasta tai omistajasta. Jos on niin vajaa että lyö hevostaan, niin saisi mennä hoitoon. Kyllä tämä on ratsuilekin tuttu kohtalo.
2. Ravurit joutuvat perheiden elättäjiksi (sehän on isien tehtävä!)
- Enpä usko että ravurin voittorshoilla elätetään viiden hengen perhettä. Sitäpaitsi suurin osa rahoista menee ravuriin itseensä.
3. Raveissa hevoset eivät saa kirmata luonnossa.
- Ja ratsutko ratsastustunnilla maneesissako saavat?
4. Ravi on luonnoton liike ja askellaji.
- Se on hevosella ollut alkuajoista lähtien, eli kyllä sen luonnollinen pitäisi olla.
5. Ravurit on ahdettu täyteen dopingia.
- Samoin kuin ratsutkin. Ja eiköhän jokainen ratsu ennen kisoja tarkisteta.
6. Ravurit huumataan.
- Ai, sä luulet että ne juoksee jossain lääke huuruissa? Ei ehkä tulis mitään.
7. Ravurit juoksevat tai kuolevat.
- Jos ravuri ei pärjää, se myydään yleensä harrasteratsuksi.
8. Ravurien lihakset eivät kehity, toisin kuin kouluratsujen.
- Ja toisinpäin; hevosten eri liikuntamuodot kehittävät eri lihaksia.
9. Ravurit ovat samassa asemassa kuin härät Espanjan härkätaisteluissa.
- No en ole kyllä itse huomannut että hevoset juoksutettaisiin päin seinää.
10. Ravureita lyödään erilaisilla esineillä.
- Ja ratsujako ei? Tämä on taas se omistaja-/kasvattajakysymys.
11. Ravureita kidutetaan piikkilangan avulla.
- Aivan varmasti, ja lehmät laitetaan esteratsuiksi.
12. Ravurit saavat raipasta lautasille.
- No minnekäs ratsut sitten? Korviin kenties?
13. Ravurit ennemmin kävelisivät tai laukkaisivat, mutta ne pakotetaan ravaamaan.
- Tai ne pitää ravaamisesta.
14. Ravit järjestetään aina helteessä.
- Ei pidä paikkaansa. On raveja talvellakin, eikä päivää kesäisinkään suunnitella juuri helteelle. Sataa jos sataa.
15. Ravi-ihmiset lahjovat eläinlääkäreitä.
- Enpä usko. Miten ei muka ratsujenkin omistajat lahjoisi? Kyllä niitä muitakin on jotka lahjovat, ja yleensä hevosenomistajat haluavat auttaa lemmikkejään, ei jättää tuskiin.
16. Ravurien suuta revitään.
- Entä ratsastuskoululla alkeistunnilla?
17. Ravurit on peloteltu säikyiksi.
- Kasvattaja-/omistajakysymys.
18. Ravirata on väärän muotoinen.
- No millainen sen pitäisi olla, kerro toki?
19. Ravurit kasvatetaan kiduttamalla.
- Omistaja-/kasvattajakysymys.
20. Ravureita kuskataan ahtaissa vaunuissa.
- No niinpä taidetaan ratsuilekin tehdä.
21. Ravimaailmassa on oikea mafia.
- Oi wau, sait selville salaisuutemme. Hei ihan tosi, mitään mafiaa ei ole olemassa.
22. Ravurien omistajat ovat juntteja.
- Määrittelehän uudestaan; niinpä asuukin myös moni ratsun omistaja maalla.
23. Ravureille ei huudeta että "hop hop hop".
- Mitäs niille sitten huudetaan?
24. Raveissa voi rikastua (joku muu kuin minä).
- Voi köyhää, ota parikymppiä. Samoin kuin kotonakin löisi vetoa estekisojen voittajasta.
25. Ravien tulokset on etukäteen sovittu.
- Enpä usko, kun kaikki tahtovat voittaa.
Tuokin asia miusta on kaks puolinen
VastaaPoistaMiten sitä nyt aattelee
Itte en tykkää raveista, vaikka hevoset on ihania
Ottakaa jätki käteen , onko pakko jauhaa paskaa jos ei raveista tiedä mitään! -.-'''''''''''
VastaaPoista''Raveisssa hevonen ei saa kirmata luonnossa?''
VastaaPoistaOnko se neliön mallinen ratsastuskenttä tai pölynen ja tunkkanen kuuma maneesi jotenkin luontoa? Ei taida kuulle ihan olla. Eine ratsutkaan kovin luonnossa ole jos maneesin tungetaan!
Maneesissa hevonen on suojassa sateelta, tuulelta ja myrkskyiltä, kun taas raviradalla hevosparka joutuu sään armoille ja sairastuu.
VastaaPoistapitäsköhän lisätä listaan että varsoja aletaan reenaamaan jo kohdussa. emätammaa juoksutetaan pitkiä lenkkejä että varsan peruskunto kasvaa!! voi elämä näitä juttuja, "käkättää sohvalla ja kuivaa silmäkulmiaan"
VastaaPoistaHaha , varsan kunto kasvaaki kirveesti emän mahassa! Päivän naurut!
VastaaPoistaEi vissii aina sada. Nii ei raviradallekaa sateessa tarvi mennä. Ja oon nähny että este-ja koulukisoissaki + kenttäkisois kisataa sateessa.
VastaaPoistaMafia on poistunut raviradoilta 1997 joilloin se juoksi viimeiset 3 starttiaan, eikä sillä ole edes jälkeläisiä joten ei voida puhua että Mafiaa olisi missään muodossa enää raviurheilussamme mukana.
VastaaPoistahttp://www.sukuposti.net/sukutietokanta.php?Numero=133888
Ei elämä, ottaako jotkut oikeesti nää jutut tosissaan?!
VastaaPoistaei tämä ole mikkään vitsi palsta!1
VastaaPoistaaika naurettavaa.ravien tulokset etukäteen sovittu..säälittävää.. no tietysti joitain ravureita pidetään aika kurjasti.. (olen nähnyt) mutta suurinosa on hyvässä kunnossa ja terveitä.. olen myös kyllä nähnyt ratsujen huonoa pitoa,enemmän kun ravurien! hävetköön ne jotka kiduttaa hevosiaan ja olkoon ne onnellisia joilla on terve ja hyvä hevonen! :) anonyymi olet oikeassa.
VastaaPoistaMinkä ikäinen oikein olet, et taida tietää ravaist etkä myöskään ravureista mitään!
VastaaPoistaraveist*
VastaaPoista1. Ravureita piestään koko ajan.
VastaaPoista- No se on omistajakohtaista. Sekopäät pieksee kyllä riippumatta siitä oliko ravuri vai ratsu.
2. Ravurit joutuvat perheiden elättäjiksi (sehän on isien tehtävä!)
- No eipä kyllä millään kahdellasadalla tms. pienellä summalla ketään elätetä. Sitäpaitsi, jos voittosumma on suuri, miksei siitä voisi käyttää osaa itseensä?
3. Raveissa hevoset eivät saa kirmata luonnossa.
- Ei ne kovin vapailta maneesissakaan vaikuta.
4. Ravi on luonnoton liike ja askellaji.
- Jos hevonen on sen syntymästään asti osannut, niin eiköhän se luonnollinen ole.
5. Ravurit on ahdettu täyteen dopingia.
- Nykyään on dopingtestit, ääliö.
6. Ravurit huumataan.
- Sinne vaa jointti huuleen, kyllä se sitte ainaki suorassa juoksee. Tämä meni kyllä yli.
7. Ravurit juoksevat tai kuolevat.
- Tai niitä käytetään ratsastukseen tai pullaponeina. Ei niitä välttämättä tappaa tarvitse.
8. Ravurien lihakset eivät kehity, toisin kuin kouluratsujen.
- Kouluratsastus ja raviurheilu ovat kaksi täysin erilaista asiaa, kumpikin hyväksi hevosille tietty, mutta kehittävät eri lihaksia.
9. Ravurit ovat samassa asemassa kuin härät Espanjan härkätaisteluissa.
- No enpä ole vielä nähnyt kenenkään heiluttelemassa punaista liinaa raviradalla.
10. Ravureita lyödään erilaisilla esineillä.
- Omistajakysymys. Itse en todellakaan tähän alkaisi.
11. Ravureita kidutetaan piikkilangan avulla.
- Ks. syy nro 10.
12. Ravurit saavat raipasta lautasille.
- No eipä ratsujakaan turpaan hutkita.
13. Ravurit ennemmin kävelisivät tai laukkaisivat, mutta ne pakotetaan ravaamaan.
- Ravi on hevoselle luonnollinen askellaji, ei sitä pakottaa tarvitse. Eriasia, jos hevonen on laiska.
14. Ravit järjestetään aina helteessä.
- Tjaa, eipä minun minun mielestäni ollut kerrankaan Vermossa kovin aurinkoista.
15. Ravi-ihmiset lahjovat eläinlääkäreitä.
- Ja ratsuihmiset samallatavoin. Kuitenkin tätä kikkaa käyttävät häikäilemättömät kusipäät, jotka eivät välitä muusta kuin rahasta.
16. Ravurien suuta revitään.
- Entä ratsastuskouluissa aloittelijoiden tunneilla?
17. Ravurit on peloteltu säikyiksi.
- OMISTAJAKYSYMYS saatana, koko ajan toistetaan hakkaamisesta, eikö ole jo aika turhaa?
18. Ravirata on väärän muotoinen.
- Minkäs muotoinen sen pitäisi sitten olla?
19. Ravurit kasvatetaan kiduttamalla.
- VITTU omistajakysymys.
20. Ravureita kuskataan ahtaissa vaunuissa.
- No samanlaisilta ne ratsujenkin kuljetusvaunut näyttää.
21. Ravimaailmassa on oikea mafia.
- Voi ei, nyt se sitten paljastui. Äkkiä kaverit pois täältä ennenkuin jepet tulee!
22. Ravurien omistajat ovat juntteja.
- No voihan se olla, mutta ei ratsuihmisetkään aina kovin eteviä ole.
23. Ravureille ei huudeta että "hop hop hop".
- No mitä pitäisi sitten huutaa?
24. Raveissa voi rikastua (joku muu kuin minä).
- No eikös se ole hyvä asia?
25. Ravien tulokset on etukäteen sovittu.
- Vaikeampi homma. Jokuhan siinä kuitenkin kusettaisi, että mitä järkeä?
1. Ravureita piestään koko ajan.
VastaaPoistaNiimpä!Niitähän heitellään kukkaruukuilla!
2. Ravurit joutuvat perheiden elättäjiksi (sehän on isien tehtävä!)
Niin.Sitten kun minunkin tuleva ravuri voittaa raveissa niin eläin sillä rahalla seuraavat 200 vuotta!IhQ Daa!
3. Raveissa hevoset eivät saa kirmata luonnossa.
Aivan!Kärryjen kanssa yli aidan ja pusikkoon!Jiihaa!
4. Ravi on luonnoton liike ja askellaji.
Ravihevosilla onkin robottijalat.
5. Ravurit on ahdettu täyteen dopingia.
Jepulis
6. Ravurit huumataan.
Miksi ne muka muuten juoksivat?Elleivät huumattuna?
7. Ravurit juoksevat tai kuolevat.
Totta, niiltä lyädäänkin kukkaruukulla taju kankaalle ja sitten ne tapetaan, jos ne eivät
juokse kunnolla.Siksi Vieskeriä ei näy enää radoilla!
8. Ravurien lihakset eivät kehity, toisin kuin kouluratsujen.
Siksi, että kun ravurien lihakset ovat kehityneet ensin huippuunsa, seuraavassa kisassa ne alkavat kutistua.
9. Ravurit ovat samassa asemassa kuin härät Espanjan härkätaisteluissa.
Niin, siksi voilokit eivät ole punaisia.
10. Ravureita lyödään erilaisilla esineillä.
Kukkaruukku onkin aina raipan tilalla!
11. Ravureita kidutetaan piikkilangan avulla.
Eikä!Vaan aina vanhan kunnon kukkaruukulla!!
12. Ravurit saavat raipasta lautasille.
Se onkin väärin.Se johtuu siitä että ohjastajat eivät ole kyllin vahvoja kurottamaan etu kavioihin.Jos joku kurkottaa, se on oikein vasta sitten, kun raipalla on hangattu kavioita niin kauan että ne alkavat palaa.Silloin vasta hevonen alkaa juosta, ja tästä tavasta johtuu sanonta "Se juoksee kuin
tuli kavioiden alla"
13. Ravurit ennemmin kävelisivät tai laukkaisivat, mutta ne pakotetaan ravaamaan.
Siksi ravureilla onkin robottijalat.
14. Ravit järjestetään aina helteessä.
Joopa joo..aina talvellakin on +50 astetta.
15. Ravi-ihmiset lahjovat eläinlääkäreitä.
Eivätkä lahjo!Eläinlääkäritkin huumataan..
16. Ravurien suuta revitään.
Tietenkin!10cm leveät raudat suuhun, ohjat tiukalle ja menoksi!
17. Ravurit on peloteltu säikyiksi.
Niin, niille annetaan Aina turpaan kun hevonen ei ravaa karsinassa.
18. Ravirata on väärän muotoinen.
Aivan oikeassa olet!Raviradanhan pitäisi olla sellaisen kauniin tähden muotoinen1
19. Ravurit kasvatetaan kiduttamalla.
Joo.Yksi esimerkki on se, että kun ravurivarsa syntyy niin se laitetaan hti kärryjen eteen, vaikka valjaat ovat liian isot!
20. Ravureita kuskataan ahtaissa vaunuissa.
Pinoittain ne sinne kuormureihin kasataankin.
21. Ravimaailmassa on oikea mafia.
Aivan!Mun ravurihoitsun nimi on Mafia
22. Ravurien omistajat ovat juntteja.
Se johtuukin siitä, että he käyttävät kaiiiiikki rahansa pieksemis kukkaruukkuihin, eivätkö voi siksi muuttaa kaupunkiin
23. Ravureille ei huudeta että "hop hop hop".
Niin, niille huudetaan : Vauhtia sinä ******** senkin meetwursti!Jos et nyt ******* juokse niin ***** teurastan ***** sinut!
24. Raveissa voi rikastua (joku muu kuin minä).
Surullista, tulee oikein tippa silmää.
25. Ravien tulokset on etukäteen sovittu.
Niin, sen takia en voittanut maailman mestaruutta :(.
Leikki leikkinä
Hello, hei miks te ihmiset otatte tän niin tosissaan ja tulette laittaa tänne: MITÄ PASKAA TÄÄ ON?!! Tähän on vaan pelkkä vitsi, jos nyt selaatte näitä blogin juttuja niin kaikki on tän tapasii.Melkei sama juttu kun nyt menisin hikipediaan, tekisin sinne tunnuksen ja menisin huutaa artikkelien kirjottajille et: MITÄ PASKAA TÄÄ ON?!!!!!ET TAIDA TIETÄÄ YHTÄÄ MITÄÄ!!!!
VastaaPoistaps.Tiädätte kai hikipedian?
Ne jotka oikeasti välittävät hevosista, myös puolustavat niiden oikeuksia! Omistan itse ex-ravurin ja nykyisin se hyppää ratana 130-140cm ja aivan super hyvässä kunnossa polle haettiin.Haistakaa kuulkaa paska nämä jokta haukkuvat meitä hevosista välittäviä, jotka ei vät halua, että hevosista puhutaan tälläistä paskaa!! Joten pidä sinä vaan turpa kiinni!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Poistap-a-s-k-a-a!!!! ravureita piestään kokoajan!! oliskohan vaikka toisinpäin? ravureista en olis varma mutta ratsuja hakataan ku viimestä päivää... tällänen paska pitäs poistaa täältä!!!
VastaaPoistaVoivoi , ei taida ravurit olla ainoita mitä raipalla hakataan , joku päivä olin tunnilla ratsastamassa ja yks hakkas niin saatananasti yhtä shettistä raipalla , eli kyllä niitä ratsujakin 'hakataan'.
VastaaPoistaRAVIT EIVÄT OLE MISSÄÄN TAPAUKSESSA ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ!!! Onhan toki keksitty kaikenlaisia "kidutusvälineitä" mutta välttämättä kaikilla ravureilla ei ole mitään kidutusvälineitä päässä. Niillä on ihan perus savisuitset jne. Miettikääpä vaikka, että jos kuvittelette ravien olevan rääkkäystä, niin samoin voisi olla ratsastus. " Ratsullahan on kaikki satulat ja kovat kuolaimet"! Tässä muutamiin selityksiä:
VastaaPoista1. Hevosia ei piestä koko ajan. Ajovitsalla ei edes lyödä hevosta, vain kosketetaan hevosen lautasia tai heilutetaan ilmassa.
2. Ravihevonen ei ole perheen elättäjä. Samassa tapautksessa ratsastuskoulun hevosenkin pitäisi olla elättäjä, koska sillä ansaitaan rahaa?!
3. Saavatko ratsut muka kirmata aina luonnossa? Kaikki ravurit nauttivat ravaamisesta, sillä hevonen ei ravaisi pakottamallakaan, jos se ei pitäisi siitä.
4. Ja pah!
5. JA PAH! RAVURIT EIVÄT TOSIAAN OLE TÄYNNÄ MITÄÄN DOPINGIA!
6. Ei huumata!!!
7. Ravurit edelleenkin nauttivat juoksemisesta.
8. Kehittyvät
9. Pötypuhetta
10. Hevosia ei kukaan (paitsi mielisairaat) lyö esimeillä.
11. Oletteko tossissanne? Ravureita ei kiduteta piikkilangalla, vaan ne saavat olla ihan rauhassa, kuin muutkin hevoset.
12. Lue kohta 1
13. Hevoset ravaavat omasta tahdostaan
14.Raveja pidetään jopa kovassa pakkasessa. Ravien pakkasraja on yleensä noin 20 astetta
15. Heh heh. Hyvä vitsi
16. Vain mielisairaat repivät hevosten suuta
17. Tosi hyvä vitsi! Tämä on täyttä tarua!!!
18. Miten niin???
19. Siinä tapauksessa ihmisetkin on kasvatettu kuduttamalla.
20. Ravureita kuljetetaan ihan samanlaisiassa vaunuissa kuin ratsujakin. Jos vaunu olisi tilavampi, hevonen voisi katsoa jalkansa, kun auto on liikkeessä.
21. ??
22. Itse olette juntteja
23. Miten niin?
24. Tietenkin voi rikastua. Kuitenkin vain harva hevonen elättää itse itsensä, ja todella harvat ravurit elättävät vielä ihmisitäkin.
25. TULOKSET EIVÄT OLE ETUKÄTEEN SOVITTU, VAAN NE OVAT IAHN LAILLISET JA NE SAADAAN TIETOON VASTA JUKSUN JÄLKEEN!
Toivottavasti tästä oli apua, sillä ravit eivät ole eläinrääkkäystä, itselläni on ravuri, ja se nauttii aina siitä kun pääsee juoksemaan. Se on täysin harrastehevonen, joten se ei todellakaan elätä itseään taikka sitten minua.
Tuossa luki, että tämä on leikkiä. Se on minusta todella tyhmää leikkiä, sillä eläinten kustannuksella ei saa leikkiä!
VastaaPoistaeikö sinua, pökäle ala harmittaa nämä kommentit? minusta nää on vähän totisia.. :) On muuten mielenkiintoista, kuinka ravurien omistajat provosoituvat näin helposti.. ovat tainneet joutua perustelemaan harrastustaan aika usein ratsuihmisille..? itse en taida olla oikein kumpikaan, vaikka muutama ratsu onkin.. :)
VastaaPoistaSyväksi pettymykseksemme havaitsemme, että ravimafiasta kirjoitetaan ja keskustellaan edelleen. Harmillista, että edellinen ystävällinen huomautuksemme asiasta ei johtanut toimenpiteisiin puoleltanne.
VastaaPoistaToivomme edelleen, että ravimafiasta ei enää puhuttaisi - eikä niin muodoin vale-eläinsuojeluviranomaisistakaan.
Emme halua tästä ongelmia kenellekään, siksi uskomme, että tulette keskittymään jatkossa muihin aiheisiin.
Ystävällisesti,
HS
RAVIT EIVÄT OLE MISSÄÄN TAPAUKSESSA ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ!
VastaaPoista1. Ravureita piestään koko ajan.-joo näin on tosiaan-.-
VastaaPoista2. Ravurit joutuvat perheiden elättäjiksi (sehän on isien tehtävä!)-niin on ratsastuskoulunkin hevonen, ihan samalla tavalla.
3. Raveissa hevoset eivät saa kirmata luonnossa.-ratsutko saa maneesissa?
4. Ravi on luonnoton liike ja askellaji.-hevoset tykkäävät ravata ihan luonnostaan.
5. Ravurit on ahdettu täyteen dopingia.-doping testit on keksitty...
6. Ravurit huumataan.-niin tietysti...
7. Ravurit juoksevat tai kuolevat.-Niin radalla tapetaan.
8. Ravurien lihakset eivät kehity, toisin kuin kouluratsujen.-voi herranjumala -.-
9. Ravurit ovat samassa asemassa kuin härät Espanjan härkätaisteluissa.-täyttä paskaa
10. Ravureita lyödään erilaisilla esineillä.-niin millä?
11. Ravureita kidutetaan piikkilangan avulla.-siis mistä joku on saanu tän päähänsä?
12. Ravurit saavat raipasta lautasille.-aivan kuten ratsutkin.
13. Ravurit ennemmin kävelisivät tai laukkaisivat, mutta ne pakotetaan ravaamaan.-kävelisivät?!Hevoset tykkäävät ravata.
14. Ravit järjestetään aina helteessä.-ai talvellakin?
15. Ravi-ihmiset lahjovat eläinlääkäreitä.-kukapa ei? XD
16. Ravurien suuta revitään.-ratsujen vielä enemmän
17. Ravurit on peloteltu säikyiksi.-ai säikyiksi? potaskaa.
18. Ravirata on väärän muotoinen.-kolmioko sen pitäs olla?
19. Ravurit kasvatetaan kiduttamalla.-jotkut kasvattaa jotkut ei
20. Ravureita kuskataan ahtaissa vaunuissa.-kuule ihan samanlaisissa kun arvon ratsujakin!
21. Ravimaailmassa on oikea mafia.-shh, paljastit salaisuutemme!
22. Ravurien omistajat ovat juntteja.-mikäs ite oot!?
23. Ravureille ei huudeta että "hop hop hop".-ratsuillekko huudetaan??
24. Raveissa voi rikastua (joku muu kuin minä).-no no!
25. Ravien tulokset on etukäteen sovittu.-aivan, aivan...
voi herranjumala tätä maailmaa:--D
kaikki ravurien kannattajat eikun kommaa tänne! RAVIT EI OLE ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ!!!!
TÄMÄ ON TÄYTTÄ PASKAA! KIRJOITTAJIA SAISI PIESTÄ RAIPALLA PERSAUKSILLE SAATANA!
VastaaPoistaOlen aivan samaa mieltä! Jos tapaan tämän kirjoittajan jossain joskus, voi ola varma että huudan sille saatana kuin viimeistä päivää ja jos sillä hyvä tuuri käy niin vedän vaan turpiin ja kunnolla, mutta jos se on oikein vittumainen ja väittää vain vastaan niin mulla menee hermo ja tapan sen vaikka siitä vankilaan joutuisikin. Sen verran pitää hevosten puolia pitää !!!!!!!!!!!!!!
Poistatodella julmaa :D
VastaaPoistahahah, ihanaa oikeasti kun ihmiset eivät ymmärrä tämän sivuston "tarkoitusta".
Sivu viihdyttää meitä rauhtuneita hevosharrastajia, mustaa huumoria :)
nauran enemmän näile kommenteille ku tolle itse jutulle :DDDD hassua että maailmassa on ihmisiä joilla ei oo huumorintajua :33
VastaaPoistaEi tässä ole mitään huumoria! Enemmän minua naurattaisi vaikka itse kirjoittajan syntymäpäivänä (vaikka silloin kuuluisi itkeä, sillä kirjoittaja on ihan Ä-Ä-L-I-Ö!
VastaaPoistaKuka uskoo tämmöiseen? Minusta on todella typerää rueta pilkkaamaan ja mustamaalaaman ravureja! (: Ja tämä koko helvetin palsta on pelkkää huumoria, viihdyttää ihmisiä, mutta mikseivät viihdytä arvon ratsuilla?.. (omistan itse 3 omaa ravuria, joten enköhän minä tiedä!) ja tarkoitukseni ei ole rueta pilkkaamaan ketään, muutakun niitä säälittäviä ihmisiä jotka ovat keksineet nähä sivut... Tämä on pelkkää puppua koko sivu!
VastaaPoista26/5/10 16:47
VastaaPoistaAnonyymi kirjoitti... <- olet aivan oikeassa! eiköhän keksitä ratsuillekkin joku pillkaussivu, niin eiköhän ala kohta joku valittamaan kun ratsuja pilkataan. Mutta en ota tätä vakavasti, sillä niinkuin on jo sanottu nämä sivut ovat pelkkää paskaa.:)
Miten te ihmiset voitte olla noin tosikoita!!??
VastaaPoistaKyllä sivujen kirjoittaja varmasti hevosista tietää, mutta eihän tämä olisi huumori-blogi, jos kaikki kirjoitettaisiin normaalisti, esim. vääntövitkutin...=)
Ja onhan täällä tehty vitsiä myös ratsastuksesta, jos ette sattuneet huomaamaan.
Mielestäni sivu ei loukkaa ketään, eikä sivun taida olla tarkoituskaan loukata ketään.
Ettekö ymmärrä tämä sivu on tehty läpällä!!??
Totuus vain on että ravihevosia ei kohdella parhaimmalla tavalla ravi-uran jälkeen, varsinkaan jos ravuri ei ole tienannut tai on muuten vaan ollut täysi Vittupää.
Lämppäreiden sukuvika on äkkipikaisuus ja hermostuminen, lisäksi myös kaahottaminen.
Se on vain hevosen luonne ja täysin koulutuksesta ja kohtelusta riippuvainen asia!
Miettikää jos hevosta ei saisi kurittaa mitenkään?
Oma hevoseni on ex-ravuri ja vallan hyvä koulinnan jälkeen.
Aluksi hevoseni ei kunnioittanut yhtään ihmisiä( puri, potki, uhkaili, yritti talloa jalkoihin)
Aina kun hevonen tähtäsi niin minä sanoin kieltosanan ja annoin takaisin esim. kerran harjatessa yritti liiskata seinää vasten luimien, otimpa ja töytäisin hevosta kyynärpäällä ja kielsin samalla.
Hevonen luimi hetken ja sitten otti ja tähtäsi... hetken tällaista käytöstä jatkui mutta kun aloin kieltää ja näyttää who's the boss, niin kyllä tuli tammasta kilttiä!
Ikinä en hakannut raipalla, läimäytin kerran lavalle ja lukemattomia kertoja olen tönäissyt, ärjäissyt tai muuten vaan vastustanut ilkeitä temppuja.
Mahtava sivu, joku repes tietokonen ääreen, saatte korvata mun kärsimykset! 8""DDD
VastaaPoista1. Ravureita piestään koko ajan. -AIVAN! Sellaisilla tulikepeillä tökitään persauksille!
2. Ravurit joutuvat perheiden elättäjiksi (sehän on isien tehtävä!)-Aivan, juoksemisen ohessa tehtävät paperityöt vievät niiltä varmasti mehut!
3. Raveissa hevoset eivät saa kirmata luonnossa. -Aletaan järjestää metsäraveja! Sinne vaan kantojen ja kuoppien sekaan. ^^
4. Ravi on luonnoton liike ja askellaji. -Jeps, päällä pomppiminen olisi helpompaa.
5. Ravurit on ahdettu täyteen dopingia. -Kyllä. Kaikki kaurat, prixit ja progressit ja mitä niitä onkaan. Sus sentään! o.O
6. Ravurit huumataan. -Aivan, AIVAN. Kisapäivän aamuna äijät ryyppäävät ja tarjoavat hevosillekkin, jotka eivät uskalla kieltäytyä.
7. Ravurit juoksevat tai kuolevat. -Nyt käsitän, miksi läheisen ravitallin hevoset vaihtuvat niin tiuhaa tahtia... 8D
8. Ravurien lihakset eivät kehity, toisin kuin kouluratsujen. -Eivät. Vain niiden jalat näyttävät ylipaksuilta, sillä niissä on lihaksia. Muuten ravurit ovat joko hyllyvää lihaa tai kiliseviä luita.
9. Ravurit ovat samassa asemassa kuin härät Espanjan härkätaisteluissa. -Naulan kantaan. Ravitalleja ei kannata maalata punaisiksi.
10. Ravureita lyödään erilaisilla esineillä. - Tai toisilla hevosilla.
11. Ravureita kidutetaan piikkilangan avulla. -Se kiristetään huulten ympärille huulipuristimen tavoin. *Nyök nyök*
12. Ravurit saavat raipasta lautasille. -Onneksi eivät hännän alle tai takajalkojen väliin... Huu.
13. Ravurit ennemmin kävelisivät tai laukkaisivat, mutta ne pakotetaan ravaamaan. -Niin, eivätkä ne saa edes pomppia päällään!
14. Ravit järjestetään aina helteessä. -Kyllä, tai hevodia kuumennetaan uunissa ennen lähtöä.
15. Ravi-ihmiset lahjovat eläinlääkäreitä. -Eivät lahjo! He uhkailevat! Tai sitten he uhkailevat hevosensa terveiksi.
16. Ravurien suuta revitään. -Kyllä, sinne tungetaan piikkilankaa, ketjua ja nokkosia.
17. Ravurit on peloteltu säikyiksi. -Jo ennen varsan syntymää emän mahan vieressä huudetaan PÖÖ!
18. Ravirata on väärän muotoinen. -Siksak olisi parempi.
19. Ravurit kasvatetaan kiduttamalla. -Valjaat kiristetään liian tiukalle, poskihihnat säädetään liian lyhyiksi... 8D
20. Ravureita kuskataan ahtaissa vaunuissa.- Tai sidotaan auton perään juoksemaan. ^^
21. Ravimaailmassa on oikea mafia. -Jep, ei mikään feikki.
22. Ravurien omistajat ovat juntteja. -Tai täysiä tonttuja.
23. Ravureille ei huudeta että "hop hop hop". -Ei, vaan niille huudetaan "HIP HIP HIP!"
24. Raveissa voi rikastua (joku muu kuin minä). -Hahaa, olen jo rikastunut XD
25. Ravien tulokset on etukäteen sovittu. -Ja hevosille kerrottu tarkkaan, kuinka niiden pitää mennä!
Päivän tappo. 8"""D
"Ei tässä ole mitään huumoria! Enemmän minua naurattaisi vaikka itse kirjoittajan syntymäpäivänä (vaikka silloin kuuluisi itkeä, sillä kirjoittaja on ihan Ä-Ä-L-I-Ö!"
VastaaPoistaEi jumankauta, ihmiset... 8""""""""""""""""DDDDDD Kuinka joku voi olla tuollainen tosikko! Hymyä huuleen ja pilkettä silmäkulmaan! 8""""D
Raveista ei kannnata kirjoittaa jos niistä ei tiedä mitään. Käy ensin raveissa, valita vasta sitten.
VastaaPoista1. Ravureita piestään koko ajan.
- Raveissa on tiukat säännöt raipan käytöstä, ja sitä käytetään yhtä lailla myös lähes kaikissa muissa hevoslajeissa.
2. Ravurit joutuvat perheiden elättäjiksi (sehän on isien tehtävä!)
- Ennen minulla oli aikaa, rahaa ja ystäviä. Nyt minulla on hevonen ja yksi ystävä lisää.
3. Raveissa hevoset eivät saa kirmata luonnossa.
-Laidun on sitä varten. Kouluratsastuskisoissako sitten saavat?
4. Ravi on luonnoton liike ja askellaji.
- Se on hevoselle yhtä luonnollista kuin ihmisille kävely. Ja minkä näköisiä hevoset olisuvat jos eivät saisi juosta?
5. Ravurit on ahdettu täyteen dopingia.
- Raveissa tehdään doping-testejä, jos sitä epäillään.
6. Ravurit huumataan.
- Ööh.. miksi muka? tuskimpa ne sittä kovempaa juoksevat.
7. Ravurit juoksevat tai kuolevat.
- Tai kävelevät jos haluavat. En minä polleani makkaraksi laita vaikka se ei juoksisikkaan.
8. Ravurien lihakset eivät kehity, toisin kuin kouluratsujen.
- Ravureiden lihakset kehittyvät itse asiassa paljonkin enemmän kuin jonkin kiemuroita tekevän ratsun.
9. Ravurit ovat samassa asemassa kuin härät Espanjan härkätaisteluissa.
- Paitsi etteivät ole Espanjassa... ravureita kohdellaan melkein kuin ihmisiä.
10. Ravureita lyödään erilaisilla esineillä.
- "Erilaiset esineet" eivät taida olla raveissa sallittuja.
11. Ravureita kidutetaan piikkilangan avulla.
-Öhöhöö, ei kun 700 woltin sähkölangan!
12. Ravurit saavat raipasta lautasille.
- Niin saavat.
13. Ravurit ennemmin kävelisivät tai laukkaisivat, mutta ne pakotetaan ravaamaan.
- Hah, joskus en meinaa saada heppaa millään kävelemään kun se vain tahtoo ravata.
14. Ravit järjestetään aina helteessä.
- Lihakset pysyvät lämpöisinä ja revähdykset vältetään. Kyllä minäkin olen sateella raveissa ollut.
15. Ravi-ihmiset lahjovat eläinlääkäreitä.
- Se on joulupukin tehtävä.
16. Ravurien suuta revitään.
- Ei kädet aivan hevosen suuhun kärryiltä ylety sitä repimään.
17. Ravurit on peloteltu säikyiksi.
- Säikky ravuri on vain pahasta.
18. Ravirata on väärän muotoinen.
- Kuten naamasikin.
19. Ravurit kasvatetaan kiduttamalla.
- Huoh... ravureita lellitään ehkä vähän liikaakin.
20. Ravureita kuskataan ahtaissa vaunuissa.
- Niillä kuskataan kaikkia hevosia, ei vain ravureja.
21. Ravimaailmassa on oikea mafia.
- Niin mikä?
22. Ravurien omistajat ovat juntteja.
- Määrittele juntti.
23. Ravureille ei huudeta että "hop hop hop".
- Niille maiskutetaan.
24. Raveissa voi rikastua (joku muu kuin minä).
- Niin voi, mutta rahat menevät suureksi osakseen hepan ylläpitoon.
25. Ravien tulokset on etukäteen sovittu.
- Ei siinä ois mitään jännää jos kaikki voittaisivat veikkauksessa.
REPESIN, ANTASITTEKO LIIMAN...
VastaaPoistaVoi perskele kuka tämmöistä uskoo?... Ratsut ja ravurit ovat molemmat hyviä ja pitkä piste perään...
HELLO IHMISET! Tämä on vitsi.
VastaaPoistaIhana<3 En oikeesti ymmärrä miten joku voi suuttua tälläisestä. Itse olin kuolla nauruun (ja kyllä, meillä on tallissa 12 ravuria) Pitävät kyllä mahdottoman hyvin paikkansa kaikki nämä kohdat! ;> Ihmiset, luuletteko OIKEASTI että kirjoittaja on tosissaan..? herranen aika kuinka typerää porukkaa osa lukijoista on! Minusta kirjoittaja on nerokas!
VastaaPoistaTuo ei ole totta!!
VastaaPoista1 ravureita ei piestä
2 ravurit ovat ihania eläimiä ja kun ne kuvalinkit että tällasiikäytetään ravureilla!Saattaa olla ettäkäytetään MUTTA ERI TARKOITUKSEEN VÄHÄN PASKA JUTTU KU LUULETTE ETÄ RAVIT ON ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ VITTU
En ymmärrä tuota tekstiä! Sen on kirjoittanut joku, jolla ei ole parempaakaan tekemistä! Ensinnäkin, ravurit tekevät tuota tahdostaan. Miksi ravureita on niin helvetin paljon, jos niitä kerran rääkätään, piestää ym.ym! Järki käteen hyvät ihmiset! Suoraan Suomeksi haluaisin sanoa: Vittu, ettekö voi keksiä parempaakaan??!!! Mietikääpä esim. esteratsuja, jotka pakottamalla pakotetaan hyppäämään 180? Tykkään KAIKISTA ratsastusharrastuksen lajeista, en sano mistään pahaa sanaa...
VastaaPoistaAhihi, kylläpäs tämä piristi äidinkielen yo-kokeiden lähestyessä, onhan siellä sitten ilmeisesti näitäkin joilta sarkasmi ja ironia menee kaukaa ohi. :D en siis ehkä ole ihan toivoton tapaus..!
VastaaPoistaTämä on paras blogi, jota olen pitkään aikaan lukenut! Asiapitoinen teksti, tyylikäs ja lähteet tarkasti merkitty, kyllä tämä ihan tutkielman lähdeaineistosta käy. ;)
HITTO JOTKUT OTTAA TÄN TOSISSAAN VIELÄ! 8D Ihmiset antaa ittestään kyllä aikas tyhmän kuvan kun ne kirjottaa et "Ravit ei oo eläinrääkkäystä!!! Kirjottaja ei tiiä hevosista mitää!!!!!!" Sanottiinkin että kirjottaja on joku 12-vuotias joka ei tiedä mitään. SINÄ joka tuon kirjoitit olet sitten 10v hysteerikko joka ei ymmärrä kunnon huumoria..
VastaaPoistaMikään näistä ei ole totta!
VastaaPoistaOtatte näköjään tän plokin yhtä tosissaan kuin Pahkasian, juu nou? Täyttä asiaa sekin.
VastaaPoistaTe otatte tosissaan blogin jonka nimi on Pökäle? Mihin tämä maailma onkaan menossa :DD
VastaaPoistaAHAHAHAH! 8D Sainpahan ainakin nauraa, näin tylsänä Sunnuntaina! Ite oon tämmönen maalaistollo, omistan 2 lv-varsaa, joita koulutan juuri kärryjen eteen. Rispektit tämän naurettavan sivun keksijälle!
VastaaPoistaVOin kyllä sanoa että naapurissani hevosilla ajetaan lähes täyttä ravia n. 18km putkeen päivässä mutta.... tämä blogi *nauraa* XDXDXD
VastaaPoistaOtatattekste tän niiku tosissaa?
VastaaPoistaMä en ainakaa tää on ihan hölön pölöö niiku älkää otaka tätä tosissaa
VastaaPoistaOtatattekste tän niiku tosissaa?
VastaaPoistaIhan ensiksi,minun mielestä ravit eivät ole eläinrääkkäystä.Toiseksi,hevosia ei kiduteta piikkilangalla ja kolmanneksi kaikkia hevosia näpäytetään raipalla lautaselle,joskus olen nähnyt kun lyödään mutta...kaikki hevoset kulkevat trailereissa yms.Ja SINÄ taidat olla joku 10v tyttö joka ei tiedä hevosista MITÄÄN! keksit ihan omasta päästäsi nää.En ota tätä tosissani mutta aika ärsyttävää tuollainen ''RAVIT ON ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ!''
VastaaPoistaKykkäpä on RAVI-IHMISISSÄ HARVINAISEN TOTISIA JA TYLSIÄ ÄÄLIÖITÄ, JOTKA EI HUUMORIA YMMÄRRÄ, TAISI ILMEISESTI KOLAHTAA OMAANTUNTOON.T. RATSUHARRASTAJA
VastaaPoista13. Ravurit ennemmin kävelisivät tai laukkaisivat, mutta ne pakotetaan ravaamaan.
VastaaPoistaTunnen erään ex-ravurin, joka ei halua laukata mielellään, ja aina kun mennään sillä hevosella kärryilla se ei malta kävellä vaan haluaisi ravata koko ajan, ja tuuppa kattomaan sen lihaksia!
Hehe, oi näitä raukkoja jotka eivät huumorin päälle tajua vaan itkevät "ei ravureita rääkätä..yhyy.." :D:D Pökäle on ihan huippu ja osaa nykiä just siitä narusta josta hoopot hermostuu ;) Opetelkaa ihmiset mustaa huumoria niin elämä on mukavempaa. Minusta, ratsujen ja ravurien omistajasta nää on just parasta vaihtelua Kingslandin byysissä kulkevien pikkulikkojen tosikoille jutuille!
VastaaPoistaHAISTA NY EI TÄÄ OO ENÄÄ MITÄÄ HUUMORIA KOKO "PLOKI" PITÄIS POISTAA PPPPPPPPPPPPPPEEEEEEEEEEEEERRRRRRRRRRRRRKKKKKKKKKKKKLLLLLLLLL
PoistaHei ihan oikeasti on fakta että silloin kun kukaan ei ratsastanut hevosilla, niin ne ei osannut ravata! Hevoset oppivat ravaamaan myöhemmin ihmisen kanssa, vaan kyllä ne nykyään sen taitaa syntymästä saakka.
VastaaPoistaJa hei pitää olla kyllä erittäin tyhmä jos ei tajua että ei näitä kukaan tosissaan kirjota! :DD
satunpa tuntemaan tuplaponikuninkaan ernst rivaldon ja paljon muita hyviä sieltä tallilta esim. robbie wee,rosenbergs campino ja smedens rival yms.ja ne on todellakin hyvin kasvatettu TÄÄ BLOGI ON IHAN PERSEESTÄ HAISTAKAA VITTU IHMISET JOTKA PITÄVÄT TÄTÄ VIELÄ HUUMORINA
VastaaPoista+Ravi kuluttaa kaikista askellajeista eniten hevosen jalkoja.
VastaaPoista