torstaina, heinäkuuta 12, 2007

Puuhun kiivenneestä hevosesta ex-ravuri


Helmikuussa Kolhossa puuhun kiivennyttä 12-vuotiasta lämminveriruunaa ei voi enää virallisesti kutsua ravuriksi. Suomen Hippuksen laatiman, vuodelta 1878 peräisin olevan ravuriohjesäännön §14 mukaan "puun oksilla, linnun pesässä tahi linnunpöntössä asuvaa kavioeläintä ei voida kutsua ravihevoiseksi". Näin ollen meidän on turhaa enää odottaa näkevämme tätä hevosta raviradalla.

Ruunan omistaja poisti hevosensa ravihevosrekisteristä. Samalla hevonen luonnollisesti siirtyi ex-ravurirekisteriin. Rekisterin vaihtamiseen liittyy tiettyä haikeutta, sillä ruuna oli menestynyt raviradoilla kohtuullisesti ja oli ennen puuhun kiipeämistään jopa tehnyt ennätyksensä 16,2. Vaikka hevonen palaisi maan pinnalle, sillä ei olisi enää oikeutta kilpailla. Se kelpaisi ainoastaan Z-luokan tallille tuntikopukaksi, eikä sielläkään koskaan saavuttaisi edes Helppo C-tasoa kouluratsastuksessa tai hyppäisi yli 30 cm estettä pudottamatta.

Vaikka hevosen työura on nyt virallisesti ohi, on sillä vielä mahdollisuus saavuttaa jotakin, sillä ensi viikolla alkavalla ex-ravurien viikolla palkitaan ex-ravureita ansiokkaasta ex-ravurina olemisestaan. Palkintoja ja kunniamerkkejä jaetaan peräti kolme kappaletta. Edellytyksenä kuitenkin tämänkin palkinnon saamiselle on, että hevonen laskeutuu alas.

Taustaa:
Ruuna edelleen puussa
Hevonen kiipesi puuhun

4 kommenttia:

  1. Tiedän monta ex ravuria, jotka hyppäävät helposti metrin esteitä! Olette väärässä kun väitätte ettei entisellä ravurilla voisi mennä koulua!!! Tallillammekin on yksi jolla on kisatty helppoa a:ta! Voitte lopettaa tuon paskan kirjottamisen kun mikään jutuistanne ei pidä paikkaansa!

    VastaaPoista
  2. MITÄ PASKAA! Ei hevoset kiipee puuhun ja sitä paitsi tuon otettu kuva puusta ja hevosen päästä ja niistä on otettu kuva!!!!!!

    VastaaPoista
  3. "Mitä paskaa" on muuten yksi hyväksytyistä sananlaskuista!

    Eivät kaikki hevoset kiipeäkään puuhun. Valokuvia voidaan ottaa puista ja hevosen päistä.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi4/5/13 21:34

    Siis eikö kukaan tajua että sivut on tehty ihan läpällä!! Pitää vaan valittaa koko ajan että "Mitä paskaa" mä ainaki tajuan tään tarkoitukset nii siks luen tätä.Te paskan valittajat voitte ihan yhtä hyvin mennä lukee nalle puhii jos sen tajuutte paremmin! :DD Mä rakastan tätä sivuu!Tää on vaan niin hauska! :)

    VastaaPoista

Tulosta