torstaina, lokakuuta 30, 2008

Horse Piss Beer


Hyvää ruokaa hevosesta -sarjassamme olemme saaneet tutustua moniin herkullisiin ruokalajeihin, kuten hevosmakkaraan ja kivespataan. Teimme myös mehua hevosesta. Hevosesta tehtyjen ruokien palan painikkeeksi sopiikin parhaiten juoma, joka on myös peräisin hevosesta.

Horse Piss Beer on nimensä mukaisesti hevosen virtsasta tehtyä olutta. Amerikkalaiset huomasivat, että hevosen pissa on aika lailla saman väristä kuin olut ja toisinpäin. He päättivät pullottaa pissan, josta tulikin yksi USA:n suosituimmista ruoka- ja seurustelujuomista.

Horse Piss Beer -olutta ei toistaiseksi ole saatavissa Suomessa. Mutta mitäpä me suomalaiset emme tekisi amerikkalaisen veljeskansamme perässä. Voimme itse ottaa talteen hevosen virtsaa ja pullottaa sen.

Näppärimmät voivat kokeilla, kuseeko hevonen pulloon. Helpompi tapa on laittaa pissaavan hevosen alle ämpäri, ja pullottaa siihen kertynyt virtsa suppilon avulla. Ämpärin tai pullojen ei tarvitse olla puhtaita, sillä pissahan on tunnetusti puhdasta. Sitten vain korkki päälle ja jääkaappiin! Olut maistuu parhaiten kylmänä.

Ehkäpä tässä olisi ideaa ratsastusseuran pikkujoulujuomaksi!

perjantaina, lokakuuta 24, 2008

Uudet hevosrotujen nimet

Nisäkästoimikunta on julkistanut ehdotuksensa kaikkien maailman 4629 nisäkkään nimeksi. Yksi nimihankkeen päätavoitteista oli muuttaa harhaanjohtavat nimet nykykäsityksen mukaisiksi. Esimerkiksi maaorava on nykyään tikutaku.


Nisäkästoimikunnan alajaostoon kuuluu hevosrotutoimikunta, joka on samanaikaisesti muuttanut hevosrotujen suomenkieliset nimet kuvaavammiksi ja selkeämmiksi. Julkaisemme nyt yleisimpien Suomessa esiintyvien hevosrotujen uudet nimet ja rohkaisemme kaikkia hevosten ystäviä käyttämään näitä uudistettuja nimiä, jotta ne vakiintuisivat:

(Luettelossa ensin vanha nimi ja toisena uusi nimi)

American Curly Horse = Kikkarakarvaing bony
Amerikanravuri = Älveeing bony
Andalusianhevonen = Andalusianding bony
Arabianhevonen = Araping bony
Ardennienhevonen = Ardenning bony

Clydesdalenhevonen = Clydesdaling bony
Connemaranponi = Connermarraing bony

Dartmoorinponi = Dartmooringin bony

Eestinhevonen = Eesting hobune bony
Englannintäysiverinen = Täykkäring bony
Exmoorinponi = Exmooringin bony

Falabella = My Littling bony
Friisiläishevonen = Isomustaing bony

Gotlanninruss = Gotlanding bony

Haflinger = Haflingering bony
Hannoverinhevonen = Hannovering bony
Hollanninpuoliverinen (KWPN) = Hollanding peevee bony

Islanninhevonen = Iislanding bony

Knabstrupinhevonen = Peppi Pitkätossuing bony

Lipizzanhevonen = Espanjalainenratsastuskouluing bony

Mustangi = Villihevoising bony

Newforestinponi = New Foresting bony
Norjanvuonohevonen = Norlanding bony

Orlovravuri = Orlovsking bony

Pohjoisruotsinhevonen = Norska svensking bony
Przewalskinhevonen = Eläintarhaing bony

Quarterhevonen = Länkkäring bony

Ruotsinpuoliverinen (SWB) = Svensking peevee bony

Shetlanninponi = Shetlanding bony
Shirehevonen = Mammutting bony
Suomenhevonen = Finlanding bony
Suomenpuoliverinen = Finlanding peevee bony

Tanskanpuoliverinen (DWB) = Dansking peevee bony
Tinker (irlannincob) = Tinkering bony

Venäjänravuri = Rysslanding bony

Welsh-poni = Walesing bony

Ylämaanponi (Highland, Scottish Highland) = Highlanding bony





perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Tallitähdet

Muutama viikko sitten Kakkosella alkoi uusi Tallitähdet-sarja, jossa on hevostyttöjä (ja yksi poikakin), julkkiksia sekä hevosia. Julkkisten tehtävänä on näyttää hassuilta ja pudota silloin tällöin hevosen selästä. Voittaja on se, joka onnistuu hyppäämään mahdollisimman paljon esteitä lyömättä hevosta nyrkillä päähän.

Kiinnostavasta aihepiiristään huolimatta ohjelma on saanut tympeän vastaanoton hevosalan asiantuntijapiireissä. Kritiikkiä ovat saaneet niin hevoset, ratsastajat, tuotantotiimi kuin formaattikin, joka tietenkin on ruotsalainen.

Tallitähdet-ohjelmaan on valittu täysin sopimattomia hevosia. Ratsut ovat suunnistus- ja koordinaatiokyvyttömiä, ehkä jopa vajaaälyisiä, sillä ne eivät läheskään aina osu esteelle. Hevoset ovat myös erittäin tottelemattomia. Ne eivät esimerkiksi hidasta vauhtiaan pyydettäessä, tai ne saattavat liikkuvat aivan väärässä askellajissa, ja ne myös usein kulkevat vääriä reittejä.

Myös ratsastajien valintaan olisi pitänyt kiinnittää enemmän huomiota. Ratsastajat ovat tumpeloita aloittelijoita, lihavia, laihoja, tasapainottomia, pelkureita, väkivaltaisia, liian nuoria, liian vanhoja ja liikaa siltä väliltä. Sarja myös syrjii vähemmistöjä ja on rasistinen, sillä siinä ei näy ainuttakaan kiintiöhomoa eikä -neekeriä.

Katso vaikka itse:





Ohjelmassa ei tietenkään näytetä Ismo Leikolan sankaritekoa, vaikka sitä seurannut putoaminen näkyykin jälkimmäisen videon loppupuolella. Ismolla oli koko porukan huonoin hevonen, joka pilasi Ismon suorituksen viikkokisassa. Onneksi tämä kouluttamaton, itsepäinen ja ilkeä hevonen poistui ohjelmasta Ismon ja tämän tallitytön myötä.

Ohjelman kotisivut: http://ohjelmat.yle.fi/tallitahdet/etusivu

Älä vain katso: YLE TV2 lauantaisin klo 19.35

Tulosta