maanantaina, lokakuuta 17, 2011

Järkyttävä hevoskuljetus


Tarkkanäköinen Helsingin Sanomien lukija havaitsi viime perjantaina erikoisen näyn, kun hän näki hevosen kavioiden vilkkuvan kuorma-auton lavalla. Hevonen oli selvästikin lastattu kyytiin ylösalaisin. Yleensä hevoset seisovat umpinaisessa hevoskuljetusautossa tai -vaunussa.

Hevoskuljetus-merkintä puuttuu

Hevosta saa kuljettaa ainoastaan hevoskuljetukseen rekisteröidyllä kuljetusvälineellä. Emme tiedä, onko kyseinen auto rekisteröity hevoskuljetusta varten. Hevoskuljetusvälineessä tulee aina olla näkyvä merkintä, esimerkiksi tarra, jossa lukee HEVOSKULJETUS. Tästä kuljetusvälineestä se puuttuu.

Ei suojia eikä loimea

Oikeaoppisessa kuljetuksessa hevosen jalat pitäisi suojata kuljetussuojilla. Kuvan hevosella ei näytä sellaisia olevan, vaikka jalat voivat kolhiintua mataliin siltoihin tai puunoksiin. Hevonen tulisi myös suojata kylmältä, mutta muista kuljetukseen liittyvistä epäkohdista päätellen arvata saattaa, että hevosta ei ole edes loimitettu.

Liikkuminen mahdotonta

SRL:n nettisivuilla hevoskuljetuksista tietävä komisario kertoo, että kuljetuskopin on oltava tarkoitukseen sopiva ja  tärkeää on kuljetustilan riittävä korkeus, 20 cm pään yläpuolella sekä leveys. Koska tässä kuljetuksessa hevosen pää oli todennäköisesti lavaa vasten, sen ympärillä tuskin oli riittävästi tilaa. Komisario mainitsee myös, että hevosten tulee voida pitää päänsä ylhäällä ja liikkua sekä tasapainottaa itsensä kuljetuksen aikana. Kuvan hevosen pää oli kuitenkin suhteellisen alhaalla suhteessa muihin ruumiinosiin, eikä sillä ollut mahdollisuutta liikkua tai tasapainottaa itseään. Tämä saattaa johtua siitä, että hevonen oli kuollut.

Yksi asia tässä kuljetuksessa oli kuitenkin hoidettu esimerkillisesti: ilmanvaihdosta on huolehdittu. Tosin hevonen altistui pakokaasuille.

Lisää luettavaa aiheesta:
Apua lastaukseen
Pulla

5 kommenttia:

  1. Ensin tuli järkytys, sitten tuli naurut. Hyvä pökäle, lisää artikkeleita kehiin! ;)

    VastaaPoista
  2. Olisi kyllä niin mukava tietää, ketkä tätä blogia oikein kirjoittavat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä! :D

      Poista
  3. Hiabin käyttö kyllä helpottaisi lastaus ongelmassa... nerokasta!

    VastaaPoista

Tulosta