tiistaina, tammikuuta 10, 2012

Hormon tarina

Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä Hormo-nimisen hevosen omistaja joutui viemään rakkaan lemmikkinsä teurastamoon. Jätettyään hyvästit hevoselleen omistaja oli lähtenyt teurastamolta, mutta palannut hetken päästä nähdäkseen Hormon vielä viimeisen kerran. Kauhukseen hän huomasi, että hevosen pää oli leikattu irti moottorisahalla.

Hevosen omistaja luonnollisesti järkyttyi. Reilun viikon kuluttua hän kuitenkin sai lohdullisen kirjeen suoraan päättömien hevosten taivaasta. Hormo oli kirjoittanut omistajalleen ja lähettänyt jopa kuvan itsestään. Hormo oli onnellinen päättömien hevosten taivaassa, ja oli löytänyt sieltä uuden ystävänkin.

Hormo on kirjoittanut kirjeen hevosten kielellä, mutta onneksi omistaja käänsi kirjeen myös meille ihmisille ymmärrettävään muotoon:
Hei!
Minulla on ikävä sinua mami. Täällä taivaassa on kuitenkin hyvä olla, vaikka kuolemani oli melko hirveä. En saanut taivaaseen päätäni takaisin, koska olen päättömien hevosten taivaassa, mutta se ei menoani haittaa. Paitsi silloin kun törmään johonkin esim. puuhun...
Minulla on täällä monia päättömiä heppaystäviä ja paras ystäväni on Jusu-Petteri-poni.
Toivottavasti näemme vielä joskus...
Rakkaudella. Hormo<3
Hormon omistaja kirjoitti tapahtuneesta Hevostalli.nettiin. Hormon ja hänen omistajansa kokemuksiin ei kuitenkaan ole suhtauduttu aina ymmärtäväisesti. Hormon omistaja on saanut osakseen haukkumista ja vähättelyä. Kritisoijat väittävät, että teurastamolla otettu kuva seisovasta, päättömästä, verisestä hevosesta on tehty kuvankäsittelyohjelmalla, vaikka kuvasta näkee selkeästi, että kyseessä on huonolaatuisella kamerakännykällä sisätiloissa otettu kuva. Järkyttyneessä mielentilassa omistaja tuskin olisi saanut tilattua paikalle ammattilaisvalokuvaajaa. Jotkut hevostalli.netin asiantuntijat jopa kyseenalaistavat sen, onko Hormo todella kirjoittanut kirjeen päättömien hevosten taivaasta, koska eihän hevosella ole sormia, joilla kirjoittaa. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole käynyt päättömien hevosten taivaassa, joten emme voi tietää, millä tekniikalla Hormo on kirjeensä kirjoittanut.

Pökäleen toimitus ottaa osaa omistajansa suruun. Ihanaa kuitenkin nähdä, että Hormo muistaa omistajaansa ja voi hyvin.

Hormo teurastamolla
Hormon omistajan kertomus kirjeestä hevostalli.netissä
Kuva teurastamolta
Hormon kirje päättömien hevosten taivaasta

21 kommenttia:

  1. Teurastamon toiminnasta kannattaa ottaa yhteyttä Suomen Eläinsuojeluyhdistykseen (SEY).

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6/3/12 15:25

    Hormo oli varmasti ihana hevonen. Harmi kun se kuoli:( Otan osaa.

    VastaaPoista
  3. Onneksi Hormo on nyt onnellinen <3

    VastaaPoista
  4. En usko. Typerä tarina. Ei kukaan tuollasta usko. Eikä hevoset kirjoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi6/7/12 11:36

      niinpä, totta on että hevoset eivät kirjoita totta kai ymmärrän että tämä ei ole totta mutta haluun sanoo et tollasil jutuil ei kyl tosiaankaan kannata leikkii. enkä mä kyl tota usko ja joo tä ei kyl oo mikää hauska juttu vaik kunnol ajatteliski ja hyi yök toi VERI kuva oli ihan kamala

      Poista
  5. En usko. Typerä tarina. Eikä hevoset kirjoita. Täähän on huumorisivu,vai mitä? Tuollaisilla jutuilla ei leikitä!

    VastaaPoista
  6. Haha! Toi kuva ei ole oikea! Älä leiki tällaisella asialla, saat vaan vihaa niskoillesi..

    VastaaPoista
  7. Anonyymi4/4/12 14:15

    Hei tää on vaa vitsi...naurakaa ny vähän 8DD Itseasiassa oli aika hauska kun kunnolla ajattelee

    VastaaPoista
  8. "Kuva näyttää todella feikiltä, tuo on jostain hevos pelistä otettu, lisätty vaan paintilla punasta "verta""

    EI VITTU, IHANKO TOTTA :DDDDDD

    VastaaPoista
  9. HORMO IKÄVÄ ETÄ KUOLIT TOIVOTAVASTI PÄÄKIPU ON NYT POISA

    VastaaPoista
  10. TOIVOTTAVASTI JOKU MINI-IPANA EI OTA TÄTÄ VAKAVASTI. JOS OTTAA, ILMOITAN MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITOLLE, ETTÄ NETISSÄ PILAILLAAN VAKAVILLA ASIOILLA xD

    VastaaPoista
  11. miten päätön hevonen voi ees seistä ilman tukia??????????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. työttömyystukeahan se ainakin saa, kun päättömänä se ei voi työskennellä, kunnes pää on kunnossa. toimeentulotukea myös saa hormo. olen kuullut, että hormo meinaa alkaa opiskelemaan päänrakennus-alaa, jolloin se saisi työttömyystuen tilalla opintotukea.

      mutta kuulemma päättömien hevosten taivaassa on hevosia, joille ei myönnetä tukia! ja silti ne seisoo siellä!

      Poista
    2. Aiempi kommentti nauratti minua vielä enemmän kuin itse artikkeli xDD

      Poista
  12. Muutamia silmiin pistäviä huomioita:
    1. Kirje on muokattu, sillä sama kirjepohja löytyy googlen kuvahausta, ja teksti on yksi Wordin teksteistä.
    2. Eihän hevoset seiso päättömänä?
    3. Veri on oudon väristä ja näköistä, muokattu todennäkösesti.
    Eihän kukaan OIKEASTI usko näiden juttujen perusteella tähän? :P

    VastaaPoista
  13. Anonyymi8/4/13 12:35

    "HORMO IKÄVÄ ETÄ KUOLIT TOIVOTAVASTI PÄÄKIPU ON NYT POISA"

    aaaapuaaaa, mä kuolen tähän nauruun!!!!

    VastaaPoista
  14. Siis..Onks tää sivu vaa iha läpäl tehty?! :DD Vitsi ku oli taas hauskaa kirjottaa että "Hormon pää oli leikattu moottorisahalla irti!" Mä pelkään moottorisahoja nii ei ollu kiva!! >:( Ja hienosti kuva tehty joo läppä läppä ei ees hieno!! Vitsin Jonne ku oot tehny pilkkaus sivun hevosista mut toisinaan nää naurattaa aina jonku verran. :DDDD xDD

    VastaaPoista
  15. Anonyymi7/7/13 10:26

    Teurastamolla hevosilta EI leikata päätä irti (vaikka tämä onkin aika laiha lohtu) vaan niitä ammutaan suoraan niskaan jolloin se kuolee välittömästi.

    VastaaPoista
  16. "Törmäsin puuhun" XDXDXDXD

    VastaaPoista
  17. hei tää on vaa joku ihmeen *sketsi* blogi eikä toi kuva oo aineskaa oikee tää on läppä

    VastaaPoista

Tulosta