keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007

Hevonen kohtasi karhun


Eilen illansuussa 2-vuotias lämminverivarsa kohtasi karhun Kolhossa. Varsa oli karannut tarhastaan, ja lähtenyt juoksemaan metsäautotielle. Varsa kulki pitkin tietä parin kilometrin matkan, kunnes näki jotakin, joka sai sen pysähtymään - ilmielävän karhun.

Karhu seisoi paikallaan havaittuaan varsan. Varsa ei ollut aiemmin tavannut muita petoeläimiä kuin kissoja ja oravia, joten se ei osannut heti pelätä. Varsa kuitenkin arveli, että tilanne saattaa kehkeytyä vaaralliseksi, ja tuijotettuaan hetken karhua varsa päätti lähteä kotia kohti reipasta laukkaa.

Palattuaan kotitallille varsa kertoi heti omistajalleen, miten oli käynyt. Omistaja, joka haluaa pysytellä nimettömänä, otti kaikki hevosensa heti sisälle ja ilmoitti asiasta lehdistölle sekä naapureille. Omistaja on järkyttynyt tapahtuneesta, mutta uskoo, että karhun kohtaaminen metsätiellä vähentää varsan karkaamishaluja. Varsalla on ollut tapana tulla lankojen ja aitojen alitse, mutta ehkä eilinen tilanne saa varsan pysymään kotitilalla.

3 kommenttia:

  1. "Palattuaan kotitallille varsa kertoi heti omistajalleen, miten oli käynyt." Niinpä!!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1/5/07 15:33

    Tarinassa ei kerrottu sitä, tuijottiko varsa karhua silmiin vain johonkin muuhun strategiseen ruumiinosaan. Karhuahan ei kuulema saa katsoa silmiin eikä pinkoa ihan pakoonkaan eikä varsinkaan puuhun. Toisaalta olen kuullut huhuja siitä, että joskus karhuäiti on adoptoinut emättömän varsan. Varsasta on kasvanut karhun kanssa pyöreäkorvainen otus, ja aikuisena siiton tullut jonkun unilelu nimeltä Nalle. Se oli kuulema se sama emokarhu, joka oli sen Kultakutrinkin tavannut, niin se tiesi, että on olemassa muitakin lajeja kuin karhu. Mut onneks se varsa ei kohdannut Tiekarhua. Olen nimittän kuullut huhua, että Tiekarhun kohdanneesta hevosesta on tullut Zeepra, sillä Tiekarhuhan jättää yliajaessaan tiehenkin sellaiset raitaiset jäljet. Niinhän se jättää hevoseenkin. En tiedä, onko Zeepra-rotu saanut tuosta alkunsa, te varmaan tiedätte paremmin, kun teillon tota tietämystä vaikka muille jakaa. Mä kyllä voisin kuvitella asian olevan näin. Mut ei se oo tiedon väärti asia, jos ei ole teiltä asiaa ensin kysynyt.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi1/5/07 15:58

    Mistä varsa tiesi, että se on juossut kilometrin matkan? Voiko muka pien varsakin tietää etäisyydet oikein? Mä esimerkiksi pienenä varsana menin kertomaan emälle, että näin sellaisen kahden metrin madon. Emä pelästyi ja lähti katsomaan otusta, mut palatessaan se sanoi, et se oli kastemato, jotain kymmenen senttiä tms. vain. En mä varsana ois tajunnut km-matkasta mitään.

    VastaaPoista

Tulosta