torstaina, lokakuuta 25, 2007

Rotuesittelyssä taalainmaanhevonen


Taalainmaanhevonen on kotoisin kaukaa, kaukaa Taalainmaasta. Taalainmaassa asuu iloista ja värikästä kansaa, ja sen vuoksi taalainmaanhevosetkin ovat iloisia ja värikkäitä, toisin kuin esimerkiksi virtahevot. Taalainmaanhevosta on jalostettu määrätietoisesti ja tavoitteellisesti jo 1700-luvulta lähtien.

Rodun ominaisuudet
Taalainmaanhevosen säkäkorkeus vaihtelee todella paljon. Rakenteeltaan hevoset ovat melko vankkoja. Pohjaväriltään taalainmaanhevoset ovat yleensä punaisia, ja niissä on eri värisiä, koristeellisia merkkejä. Taalainmaanhevoset ovat ystävällisiä, rauhallisia ja luotettavia. Pomminvarmoiksi niitä ei kuitenkaan voi sanoa, kuten ei mitään muutakaan hevosrotua, sillä riittävän tehokas pommi saattaa räjäyttää taalainmaanhevosenkin.

Alkuperäisrotuna taalainmaanhevoset ovat myös hyvin pitkäikäisiä.

Käyttö
Vuosisatojen ajan ruotsalaiset koettivat jalostaa taalainmaanhevosta laukkaratsuksi tai ravihevoseksi. Vuonna 1983 ruotsalaiset tutkijat kuitenkin totesivat, että taalainmaanhevonen ei juurikaan liiku. Tästä johtuen taalainmaanhevosia ei näe enää ruotsalaisilla laukka- tai raviradoilla.

Asiantuntijat sanovat taalainmaanhevosia puupäiksi. Puupäisyyden vuoksi taalainmaanhevosia käytetään lähinnä vain koristeina. Joskus taalainmaanhevosia näkee myös lasten ratsuina.

Oman taalainmaanhevosen hankinta
Taalainmaan hevonen kannattaa ostaa suoraan Taalainmaasta. Myös naapurimaassamme Ruotsissa myydään taalainmaanhevosia. Taalainmaanhevoseen joutuu sijoittamaan ainakin joitakin taaloja.


Tutustu muihinkin hevosrotuihin:
Virtahepo
Finlanding Bony
Merihevonen
Yksisarviset
Norglanding Bony eli Vuoningbony
Gotlanding Bony
Iislanding Bony
Shetlanding Bony

6 kommenttia:

  1. onko taalainmaanhevonen sama kuin daalainmaanhevonen ja onko se sukua dalarna hästarnaille? Taivutetaanko taalainmaanhevonen talkki?

    VastaaPoista
  2. Taalainmaanhevonenhan ei ole siis oikeasti elävä hevonen, tiesittekö te sitä? Se on puinen juttu vain.
    Ja Taalainmaa on Ruotsissa, maakunta tai joku vastaava alue. Tiesittekö sitäkään?

    VastaaPoista
  3. Hei anonyymi,
    Taalainmaan hevonen on eri kuin daalainmaan hevonen. Se kirjoitetaankin eri tavalla. T ja D ovat eri kirjaimia. D on huono T. Taalainmaanhevonen on kaukaista sukua hästarnaille (ne ovat jotain erikoisia ruotsalaisia eläimiä). Taalainmaanhevosia voidaan sanoa talkeiksi aivan kuten suomenhevosia suokeiksi, aivan yhtä kaunista ja ennen kaikkea runollista.

    Viktuuria, kyllä taalainmaahevonen on elävä ja tunteva hevonen. Ei saa vähätellä hevosrotuja, jotka eivät ehkä ole uljaita täysverisiä. Silti niillä on tunteet ja niillä kasvaa samanlainen karva kuin muillakin.

    Taalainmaa on Taalainmaassa, eihän se tietenkään voi olla missään muualla. Sen verran mekin tiedämme, sillä suurin osa meistä on hevosnomeja eli hevosalan laaja-alaisia asiantuntijoita.

    Terveisin,
    Pökäleen toimitus

    VastaaPoista
  4. Voisikos rotuesittelyyn tulla joskus tuo Troijan hevonen. Se on todella kuuluisa, mutta melko harvinaunen rotu.

    VastaaPoista
  5. Hei uljas soturi,

    Olemme sivunneet Troijan hevosta (oikeammin Suomen puuhevosta) viime vappuna, kun kirjoitimme suomenhevosten kantaemä Vapun historiasta. Lue koko juttu täältä!

    VastaaPoista
  6. Taalainmaan talkki, poikki meni palkki, kun sitä jyrsi talkki.
    Antakaa talkeille heiniä ja ruokaa, ja räystäälle uusi palkki tuokaa.

    Taalainmaanhevoset on muuten helppo kengittää vaikka kengitysnaulat lopuuisivatkin, tilalla voi käyttää tavallisia puunauloja, ja ruuveja, mikäli haluaa vaihtaa hevosen kengät usein.

    VastaaPoista

Tulosta