tiistaina, syyskuuta 15, 2009

Hevosalan ammattilaiset - Osa 3 - Kengittäjä

Kengittäjä on yksi niistä ammattilaisista, jonka kanssa jokainen hevonen ja hevosen omistaja on tekemisissä. Kengittäjän tehtävänä on käydä tallilla säännöllisesti 6-8 viikon välein. Joillakin talleilla kengittäjä käy harvemmin, mikä kyllä näkyy kengittäjän pussissa.

Kengittäjän työ
Kengittäjä saapuu tallille yleensä päiväsaikaan, kun miehet ovat poissa kotoa. Kengittäjän työ on helppoa. Kuka tahansa osaa naputella nauloja vasaralla. Jos kengittäjän palveluksille ei siis muuta tarvetta ole, kannattaa kengittää hevosensa itse. 

Ainoa negatiivinen puoli kengittäjän työssä on se, että kengittäjän kädet saattavat likaantua, jos hevosen kavioita ei ole puhdistettu huolellisesti. Kakkaisissa käsissä bakteerit muhivat. 

Koulutus
Kengittäjäksi voi ryhtyä kuka tahansa. Aloittamiseen ei tarvita muuta kuin puukko, vasara ja nauloja.


Toimeentulo
Kengittäjänä ei rikastu, mutta pysyy terveenä, sillä hevosten omistajat maksavat kengittäjän palveluksista mielellään luonnossa mustikoilla, puolukoilla tai muilla ajankohtaisilla herkuilla. Joskus kengittäjät saavat päiväkahvitkin. Jos kengittäjä vaatii palkakseen rahaa, vaihda kengittäjää.

Mukavia miehiä
Kengittäjät ovat nuohoojien ja merimiesten tavoin hyvin perhekeskeisiä ja lapsirakkaita. Heillä voi olla kymmeniä lapsia samassa kinkeripiirissä.

Tutustu myös aiemmin esiteltyihin hevosalan ammattilaisiin:
Ravivalmentaja
Tallinpitäjä

2 kommenttia:

  1. Kengittäjä ei ole vapaaehtoinen työntekijä, sillekin pitää maksaa palkkaa siitä, että hän kengittää hevosesi ja ostaa kengät, työkalut, yms. Peruskengityksen hinta pitäisi olla 40-100€ paikkeilla, että siinä vähän mietittävää..
    Muuten hyvä.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi2/9/10 21:32

    Nykyään valitettavasti suurin osa kengittäjistä on jo liian laatutietoisia, eivät enää kulje päiväkahvipalkalla kengittämässä, kuten vielä kultaisella 90-luvulla..
    Nykyään ei enää reippaille kengittäjämiehille kelpaa mikä tahansa väljähtynyt sumppi tai lässähtänyt korvapuusti, vaan ainoastaan paras mokka tai muu tummapaahto XD

    VastaaPoista

Tulosta