keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009

Lämminveristä joulupöytään





Nyt on taas se aika vuodesta, kun lämminverinen ex-ravuri muhii uunissa ja levittää tuvan täyteen jouluista tuoksua. Terästettyä glögiä nautitaan aamusta lähtien, sisään kannetaan kuusi ja saunassa on koivun oksia, joilla voi hakata toisia. Illalla valkopartainen ukko kiertää ovelta ovelle.

Lämminverisen ex-ravurin paistaminen sian sijasta on yleistynyt huimasti. Peräti 62% suomalaista valitsee joulupöytäänsä lämminverisen ex-ravurin*. Aikoinaan muinaiset suomalaiset hakivat kaupasta jäisen sianpotkan - tanskalaista sai halvemmalla kuin suomalaista - tökkäsivät sen uuniin ja täyttivät jouluna vatsansa rasvaisella, stressaantuneella possuparalla. Sikojen elinolosuhteet olivat kauhistuttavat: ne elivät ahtaissa loukoissa omissa ulosteissaan kierien, eläviä ja kuolleita lajitovereitaan syöden. Emakot eivät päässeet edes kylkeään kääntämään.

Mutta nyt on toisin. Lämminveriset ex-ravurit ovat saaaneet viettää onnellisen elämän, vaikka ne eivät edes ole yhtä älykkäitä kuin siat. Varsaikä on vierähtänyt oman emän kanssa ja mahdollisesti muiden varsojen seurassa hevosen elämää opetellen. Pienestä pitäen lämminverinenkin varsa on saanut hyvää hoitoa ja terveellistä ravintoa. Koko elämänsä lämminverinen on päässyt liikkumaan paljon niin tilavassa, EU-direktiivien mukaisessa karsinassaan kuin suuressa tarhassaan ja kesälaitumilla, ja ennen kaikkea metsäpoluilla ja raviradalla. Pienet sähköpiiskaniskut radalla eivät ole mitään verrattuna esimerkiksi siihen, miten siat tainnutetaan sähköllä, ennen kuin ne keitetään elävältä. Näin ollen lämminverisen ex-ravurin joulupöytäänsä valitsevat voivat olla varmoja siitä, että syövät onnellisen eläimen lihaa.

Hyvää Joulua kaikille Pökäleen lukijoille!

*Tiedot perustuvat luotettavaan tutkimukseen:




15 kommenttia:

  1. Hyvää Joulua myös Pökäleelle ja Onnea Uudelle Vuodelle 2010 :)

    Toivottelee Vannoutunut Lukija *<:o)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5/1/10 22:31

    Heittäkää sitten kuski, omistaja ja hoitaja samaan uuniin!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  3. Ex-ravuri joulukinkun sijaan!? :O

    VastaaPoista
  4. Ex Ravurin omistaja28/5/10 17:34

    Ex Ravurit on just IHANIA! Pökäle joutais joulukinkuksi!!

    VastaaPoista
  5. Hmm... harmi etten laittanut juuri lopettamaani ex-ravuriani pakkaseen joulua odottamaan. Toisaalta, rosvopaistikin on hyvää ja onhan se mureampaakin jos vaikka menisin kaivamaan sen sieltä kuopasta ylös.

    PÖKÄLE rocks!!!

    VastaaPoista
  6. lämppärit on just ihania,myisitte vaikka ratsuiksi,saahan siitä enemmän rahaa:( en ymmärrä miksi lämppäreitä mollataan,ja miksi ei pv hevosia.

    VastaaPoista
  7. HEI! Tämä on vitsi, ennenkuin alatte kommentoimaan tosissanne.

    VastaaPoista
  8. Kaikki hevoset on hyöddyllisiä. NO EIPÄ OLE KOVIN KIVA VITSI. PÖKÄLE UUNIIN PÖKÄLE UUNIIN PÖKÄLE UUNIIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Lämppärit, pv, risteytykset, tilasto ponit/hevoset, täysveriset ON PARHAITA MAAILMASSA!!!!!+ kaikki ihanat hevoset! PÖKÄLE UUNIIN!

    VastaaPoista
  9. edellisellä kirjoittala taitaa olla jonkinlainen kriisi...

    VastaaPoista
  10. Haista iso paska.

    VastaaPoista
  11. mahtava :D

    VastaaPoista
  12. Eikäy >.< Turha luulo että söisin edes millimetrin hevosta >.<! Paska teille -,-

    VastaaPoista
  13. Ymmärtäkää, ihmiset, vitsejä!

    PÖKÄLE RULES!!!

    VastaaPoista
  14. Oikeasti, MITÄ PAHAA on hevosenlihan syönnissä? EI MITÄÄN! Hevosenliha on paljon eettisempi ja turvallisempi vaihtoehto kuin esim. tehotuotettu, ylilihavana elänyt kana joka levittää erittäin vaarallista salmonellaa! Ja kyllä, olen hevosihminen.

    VastaaPoista

Tulosta