tiistaina, helmikuuta 23, 2010

Vale-eläinsuojuviranomainen jäi kiinni

Suomessa on paljastunut tapaus, jossa eläinsuojeluviranomaisena esiintyvä henkilö ei ollutkaan oikeasti eläinsuojeluviranomainen.

Vale-eläinsuojeluviranomainen oli ehtinyt toimia eri puolilla maata yli kymmenen vuoden ajan herättämättä epäilyksiä. Hän on muunmuassa tehnyt tarkastuksia koteihin ja etenkin lapsiperheisiin, joissa usein onkin vale-eläimiä, kuten esimerkiksi pehmopupuja, teddykarhuja ja My Little Ponyja. Vale-eläinsuojeluviranomainen on myös hakenut leikkikentiltä puisia hevos- ja norsukiikkuja.

Vale-eläinsuojeluviranomainen oli myös ottanut huostaan ainakin 20 lelukoiraa, 12 pehmopupua, 8 teddykarhua, 6 keinuhevosta, 5 keppihevosta, 2 pehmopandaa ja muovisia villieläinfiguureja. Osa näistä löytyi vale-eläinsuojeluviranomaisen kotoa, osasta hän oli omien sanojensa mukaan luovuttanut hyviin koteihin. Suuri osa hänen takavarikoimistaan eläimistä on yhä kateissa.

Tapahtumavyyhti alkoi purkautua, kun porvoolainen perheenäiti oli saapunut kesken päivän kotiin ja löytänyt vale-eläinsuojeluviranomaisen penkomassa lasten leikkimökissä olevia leluja. Vale-eläinsuojeluviranomainen oli ilmoittanut olevansa oikealla asialla ja syytti perhettä eläinten heittellejätöstä, sillä osa lelueläimistä oli ollut leikkimökissä ilman vettä, ravintoa ja hoitoa syksystä saakka. Perheen äitiä epäillään vale-eläinsuojelurikoksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulosta