perjantaina, syyskuuta 01, 2006

Hevostyttö Juulian uudet vanhemmat

Toissapäivänä saimme Pökäleeseen mukavaa postia. Juulia, 11-vuotias hevostyttö, kirjoitti saaneensa uudet, järkevät vanhemmat. Juulialla oli ennestäänkin äiti Riitta ja isä Ilkka, mutta he eivät tytön toistuvista vaatimuksista huolimatta suostuneet ostamaan hänelle omaa ponia. Juulia pääsi kyllä ratsastusleireille, jos säästi itse puolet rahoista. Sen sijaan ratsastustunneille Juulia pääsi vain, jos hän sai koulussa riittävän hyviä numeroita (j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-ä, kirjoittaa Juulia).

Juulia oli harrastanut hevosia noin puoli vuotta, kun hän päätti hankkia oman ponin. Hän suunnitteli kaiken huolellisesti valmiiksi - hän oli jopa hankkinut kylpyhuoneeseen kuivikkeetkin. Vanhemmat eivät kuitenkaan suostuneet ponia hankkimaan.
- Ilkeämpiä ihmisiä ei voi olla olemassa, Juulia puuskahtaa. - Vaikka kuinka itkin ja rukoilin, niin ne vain sanoivat, ettei muka ole rahaa! Mikä syy se nyt muka on!

Muutaman kuukauden yritettyään Juulia kyllästyi vanhempiensa käännyttämiseen. Juulia laittoi tallin seinälle ilmoituksen, jossa hän etsii uusia vanhempia. Sattumalta kisavieraana käyneet Ingrid ja Bror-Erik huomasivat Juulian ilmoituksen. Juulia muutti heidän luokseen jo seuraavana päivänä.
- Nyt minulla on hyvät ja rakastavat vanhemmat! Juulia kertoo. Hän on saanut peräti kaksi omaa ponia. Toinen on vasta varsa, Ingridin ja Bror-Erikin oma kasvatti. Toinen on 12-vuotias risteytysponi, jolla Juulia onkin jo startannut seuratasolla. - Nyt elämäni on täydellistä, Juulia kertoo. - Entiset vanhempani olivat todella typeriä, enkä varmaan pysty koskaan antamaan heille anteeksi sitä, etteivät ostaneet yhtä ainoaa ponia. Onneksi uudet äiti ja isä ymmärtävät minua!

Juulia neuvookin kaikkia samanlaisten ongelmien kanssa painiskelevia nuoria miettimään vanhempien vaihtoa. Ymmärtämättömyys kun on hyvin yleistä vanhempien keskuudessa. Juulia suosittelee uusiksi vanhemmiksi nuorehkoja pariskuntia, joilla on hevoset omassa tallissa. On myös syytä tehdä kirjallinen sopimus siitä, että ponin omistus todella siirtyy uusilta vanhemmilta lapselle, jotta myöhemmin vältyttäisiin erimielisyyksiltä, mikäli lapsi löytää jostakin vielä paremmat vanhemmat.

3 kommenttia:

  1. no huhhuh.. vähäks siistii mäki vaihan mun vanhemmat

    VastaaPoista
  2. Averinias25/2/10 15:57

    Vähän toi Juulia on tyhmä! Kyllä sen ''aikasemmat'' vanhemmat ymmärs sitä ihan hyvin! Ja jos sen oikeet vanhemmat ois ostanut sen hevosen/ponin, minne ne ois laittanut sen? Kylpyhuoneeseenkö? Ottakaa kantaa!

    VastaaPoista
  3. Tämähän on siis vitsi, Averinias. Sarkasmia. Ei-totta. Ja sitä rataa.

    VastaaPoista

Tulosta