torstaina, syyskuuta 28, 2006

Harrastuksena salaratsastus

Uusi sarja alkaa! Esittelemme erilaisia hevosharrastuksia. Ensimmäisenä tutustumme salaratsastukseen!
Ratsastusharrastus on kasvattanut suosiotaan huimasti viime vuosina. Myös salaratsastuksen harrastajien määrä on lisääntynyt huomattavasti. Salaratsastuksen ideana on, että mennään luvatta ottamaan jonkun toisen hevonen, ratsastetaan sillä mahdollisimman paljon kenenkään huomaamatta, palautetaan se takaisin sinne mistä se oli otettu, ja ollaan kuin ei oltaisikaan.

Nimimerkillä Salainen esiintyvä salaratsastaja ihmettelee harrastuksensa tuomitsijoita: - Ei se hevonen siitä mihinkään kulu. Sitäpaitsi omistajahan vaan hyötyy, kun kerrankin osaava ratsastaja käy selässä.

Hevospiireissä salaratsastus tuomitaan jyrkästi. Salaratsastus on verrattavissa auton luvattomaan käyttöönottoon, jonka harrastajapiiri on niin ikään hyvin laaja. Hevosten omistajien mielestä hevosille aiheutuu pelkkää vahinkoa, ja salaratsastus voi jopa olla hengenvaarallista molemmille osapuolille. Hevonen kun ei ole mikään auto, vaikka se onkin melkein saman näköinen.

Nimimerkki Salainen ei ymmärrä hevosten omistajien vauhkoontumista: - Hiki kuivuu ja kengät voi kiinnittää uudelleen. Kannattaa mennä kengityskurssille, jos se tuottaa ongelmia, Salainen vinkkaa vuosien kokemuksella. - Nykyajan hevosenomistajat ovat niin uusavuttomia, että täytyyhän niitä jonkun vähän auttaa.

Nimimerkki Salainen kertoo, että hän on ratsastanut salaa jo kymmenillä hevosilla. Useimmiten hän toimii varhain aamulla tai iltamyöhällä. Joskus hän selvittää etukäteen hevosten omistajien aikatauluja, ja osaa siten saapua ratsastamaan silloin, kun ketään ei ole paikalla.

- On mahtavaa laukkailla pitkin teitä ja peltoja, kun ei ole kukaan valittamassa vauhdista, kuvailee nimimerkki Salainen. - Yksikään hevosista ei ole kärsinyt tippaakaan, päinvastoin ne jopa joskus hörisevät minut tervetulleeksi talliin.

- Omaa hevosta en viitsi hankkia, kun kerran toistenkin hevosia riittää. Hulluahan se olisi ostaa kallis hevonen, kun saa ilmaiseksikin ratsastaa, eikä tarvitse edes hoitaa ennen tai jälkeen ratsastuksen, muista tallitöistä puhumattakaan, perustelee Salainen harrastustaan. - Sen sijaan omistushaluiset hevostädit voisivat vähän tarkistaa asennettaan. Tästä hyötyvät kaikki osapuolet!

18 kommenttia:

  1. Haluaisin alkaa harrastamaan salaratsastusta! Onko jossain salaratsastuskouluja, että voisi käydä siellä niin että kukaan ei näe eikä saa tietää?

    Mun kaverilla on hevonen jolla olen kerran ratsastanut salaa. Ja nyt se kaverikin haluaisi alkaa salaratsastamaan, mutta kun kaikki tietää jo että sillä on oma hevonen, niin se ei varmaan voi aloittaa harrastusta??

    VastaaPoista
  2. Hei Mirkkuli!

    Salaratsastuskouluja varmaankin on olemassa, mutta ne ovat salaisia, eikä kukaan tiedä niistä mitään. Ehkä kannattaa aloittaa ihan omin päin, kunnes löydät salaratsastuskoulun.

    Kyllähän kaverisi voi ratsastaa salaa toisten hevosilla, eikö totta? Hevosharrastaja voi aivan hyvin harrastaa eri lajeja - niin tavallista ratsastusta, kuin salaratsastustakin: omalla hevosella tavallista ratsastusta (esim. päivisin) ja toisten hevosilla salaratsastusta (vaikkapa öisin).

    Ei muuta kuin mukavan harrastuksen pariin vaan rohkeasti!

    Terveisin Pökäleen toimitus

    VastaaPoista
  3. Voi hemmetti! Ette kai ole tosissanne tuon jutun kanssa? Olette perseestä, jos oikeasti ratsastatte ilman lupaa toisten hevosilla. Miltä teistä tuntuisi, jos varastaisin pyöränne ja aamulla löytäisitte sen hajalta ojasta? HEVOSEN OMISTAJAT, ILMOITTAKAA POLIISILLE, JOS JOTKU IDIOOTIT RATSASTAVAT HEVOSELLASI ILMAN LUPAA - ÄLÄ ANNA JUTUN JÄÄDÄ. RIKOSREKISTERI KERSOILLE!

    VastaaPoista
  4. Mistä löytäisin kokeneen salaratsastuksen opettajan? missä niitä koulutetaan? Lajihan on huomattavasti tavisratsastusta vaikeampi, koska se toteutetaan yleensä pimeänä vuodenaikana.

    VastaaPoista
  5. Olen pätevä salaratsastuksen valmentaja, yhteystietoni saa toimituksesta.

    Keskityn valmennuksissa erityisesti hevosen ja ratsastajan yhteistyöhön, sekä hevosen omistajan ylipuhumiseen turvallisen heijastinkulttuurin ja todisteiden hävittämisen oppimista unohtamatta.

    VastaaPoista
  6. Voiko sinne salaratsastuskouluun tulla ratsastaan salaa omalla hevosella? Haluaisin oppia salaa ratsastaan. voinhan naamioitua, että hevoseni ei tiedä minun olevan minä.

    Mirkkuli sano kaverillesi, että sekin voi salaa ratsastaa omalla hevosellaan.

    VastaaPoista
  7. Naurattaa ihan hirveästi meitä, ketkä olemme nähneet salaratsastajien aiheuttamia vahinkoja. Ontuvat hevoset, rikkinäiset varusteet, rikotut ikkunat. Hauskaa on joo.

    VastaaPoista
  8. Ensinnäkin.. Salaratsastus on täysin typerää. Minäkin tulen teille ja otan hevosenne, ja sitte palautan sen talliin hoitamattomana, ontuvana ja hakatuna, onko kivaa?!

    VastaaPoista
  9. Olen sitä mieltä että salaa ratsastaminen on typerää. mitä sitten teemme jos hevonen pelästyy esim. puskasta lentävää lintua ja lähtee kiitolaukkaan, sinä tipahdat ja hevonen loukkaantuu? onko oikein tehdä vahinkoa viattomalle hevoselle?! Jos ratsastat salaa ja näin tapahtuu, kelle kerrot siitä? Jos hevonen jää auton alle, annatko sen olla ja livistät pakoon vai soitatko hevosen omistajalle? Hienoa tietty riidata yöllä ja tällee, mutta luvalla ja varmistamalla hevosen ja itsesi turvallisuuden.
    Yöriidaus korvaa salaaratsastuksen. yöratastus on kyllä kivaa siis ihanaa <3, varsinkin kuutamolla talvella! <3

    VastaaPoista
  10. Anonyymi3/5/09 19:56

    Osa ei näköjään tajua että koko juttu on vain yksi läppä muiden joukossa. Eikai kukaan nyt tosissaan nettiin tälläistä kirjoittelisi, kun salaratsastus vielä on laitonta.

    VastaaPoista
  11. Niimpä! oon TÄYSIN samaa mieltä. ;D

    VastaaPoista
  12. hä?+ mitä läppää?

    VastaaPoista
  13. salaratsastus on rikos johon poliisit puuttuvat.

    VastaaPoista
  14. Älkää ottako tosissanne -.-

    VastaaPoista
  15. Terveisiä vaan Emilialle, vieläkö salaratsastusharrastuksesi jatkuu?

    VastaaPoista
  16. Voinko ratsastaa salaa omalla hevosella? Jos kukaan ei siis näe eikä kuule mitään?

    VastaaPoista
  17. Lukekaa blogin nimen alla oleva teksti.
    Läpälläkirjotettu.
    Tosin tälläsiä idiootteja löytyy oikesatikkin!

    VastaaPoista

Tulosta