perjantaina, elokuuta 25, 2006

Kuninkuusravien salaliitto, osa 3

Heinäkuussa ajettiin Kuninkuusravit, joissa kuninkaaksi kruunattiin Saran Salama ja kuningattareksi B.Helmiina. Pökäleen toimitus on onnitellut voittajia jo aiemmin, joten siihen ei enää ole tarvetta. Pökäleen toimituksen veikkaama Haaste-Poika jäi yllättäen pois kuninkuuskilvasta, joten asiasta tehtiin tutkinta. Tutkintaryhmällä alkoi olla vahvaa näyttöä siitä, että kolholaisella Uhri-Pekka Polliaisella on sormensa pelissä.

Uhri-Pekka Polliaisen verinen historia

Kaikkihan muistavat Uhri-Pekka Polliaisen tarinan, pääröykkiöt ja kamalat onnettomuudet. Koska Uhri-Pekka Polliainen ei ole enää elävien kirjoissa, häntä on vaikea saada kuultavaksi tässä asiassa, vaikka hänellä tietoa olisikin. Onneksi tutkintaryhmän korviin kantatutui perimätietoa, jonka ansiosta tutkintaryhmä on rajannut epäiltyjen ryhmän Kauhukolmikkoon.

Kauhukolmikon terroristit

90-luvun alussa vaikuttanut Kauhukolmikko oli monien kauheuksien takana: yksi Kauhukolmikon jäsenistä piilotteli hevosten harjoja, toinen säikytteli hevosia mopolla. Kolmannen touhuista ei kukaan tiennyt aiemmin, mutta Pökäleen toimitus osaa itsekin hieman päätellä: syyllinen löytyy todennäköisesti tästä Kauhukolmikon kolmannesta jäsenestä. Kolmikot kun ovat sellaisia, että jokaiselle jäsenelle löytyy oma osa-alueensa. Jos yksi on erikoistunut hevosten harjoihin ja toinen mopoihin, niin kolmannella jäsenellä on todennäköisesti jotain tekemistä Kuninkuusravien peukaloinnin kanssa. Kaiken lisäksi Gulu-Gulu-hevonen muistaa hämärästi, kuinka vuonna 1992 hän naislaatikossaan ollessaan kuuli salaperäistä muminaa tallin käytävältä: Kauhukolmikko ehkä suunnitteli tätä operaatiota jo lähes 15 vuotta sitten! Tämä jos mikä kertoo harkinnasta ja vakaasta aikomuksesta sabotaasiin, ellei jopa terrorismiin.

Gulu-Gulu ottikin heti yhteyttä lähinaapuriinsa George W. Bussiin, joka on tunnettu terrorismin vastaisesta toiminnasta.
- Vihollisemme ovat kekseliäitä ja neuvokkaita, ja niin olemme mekin. He eivät koskaan lakkaa miettimästä uusia keinoja vahingoittaa maatamme ja kansaamme, kuten emme mekään, sanoo George ja jatkaa: - Kauhukolmikon tekojen kohteena on aina ollut hevonen: ori, ruuna tai tamma.

Totuus selviää lähipäivinä

George kuvailee Gulu-Gulua "totuudenkertojaksi, joka ansiokkaasti toimii terrorismin vastaisesti kaikkien hevosten, hevoseläinten, muiden eläinten, eliökuntien ja eri kielisten ihmisten puolesta". Gulu-Gulun tarkkojen korvien ansiosta Kauhukolmikko on nyt etsittyjen terroristien listoilla. - Nyt kaivamme esiin myös aikoinaan kadonneet harjat, piikkisuat, kumisuat ja kaviokoukut, ja kaikki ne tarvikkeet, jotka eivät edes koskaan kadonneet, George lupaa.

Pökäle raportoi salaliiton loppuvaiheista, kunhan tutkintaryhmä on selvittänyt ne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulosta